Talvi ei todellakaan ollut tässä: Pekka Pouta viikonlopun hyytävästä käänteestä koko helmikuuksi: "Tämä on aika hurja"
Lauantaina koetaan viimeinen plussapäivä pitkään aikaan, sillä helmikuun kuukausiennuste näyttää kylmältä.
MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo ensi viikon olevan kylmä.
– Tämä on aika hurja. Varsinkin muutos tähän lauhaan viikkoon tulee olemaan erittäin raju.
Ensi viikolla etelässä useampana päivänä päivälämpötilat ovat 10–20 pakkasasteen välillä. Pohjoisessa on jopa 30 asteen pakkaspäiviä.
– Tämä on todellakin paluu kunnon talveen.
Koko helmikuu näyttää kuukausiennusteessa kylmältä, koska Englannin ja Grönlannin välissä pyörii korkeapaineen alue.
– Eihän se millään päästä meille Atlantista lauhaa ilmaa.
Ennuste yltää maaliskuun alkupuolelle, mikä näyttää laajaa keskimääräistä kylmempää säätä kuukausiennusteen loppupäähän.
– Nämä viimeiset viikot ovat huijanneet minua ennenkin tänä talvena, mutta on tämä aika vankka kylmäennuste, sanoo Pouta.
Jos tiivistetään kuukausiennuste, niin lauantaina koetaan viimeinen plussapäivä, minkä jälkeen alkaa kylmä talvinen kuukausi.
Miltä näyttää tulevan kuukauden vesistöjen jääennuste? Katso koko kuukausiennuste ylhäällä olevalta videolta!
Uusimmat
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
Lataa lisää