Tiedätkö, mikä on koiran urosvyö? "Varsin perusteltua käyttää, jos..."
Mikä on urosvyö ja millaisilla koirilla sitä käytetään?
Urosvyö on vyön mallinen lemmikille puettava suojus. Sitä käytetään uroskoirilla estämään sisälle merkkailua. Vyöstä voi olla apua myös vanhemmalle urokselle, jolla on pidätysvaikeuksia.
– Tietoisuus vöistä on lisääntynyt muutaman vuoden sisällä. Tyypillisimpiä syitä ostaa vyö on vanhan koiran virtsanpidätysongelmat, kodinvaihtajan mahdollinen eroahdistuksesta johtuva merkkailu ja kyläpaikan houkuttelevat tuoksut, pieneläinhoitaja Olivia Halonen Funpet-liikkeestä kertoo.
Vöitä kysellään viikoittain. Malliston lisäksi kiinnostavat pesuohjeet, koot ja merkit.
– Koon täytyy olla sopiva, että vyö pysyy paikallaan, mutta ei myöskään hankaa. Sisällä käytettävä side on hyvä vaihtaa tarpeeksi usein, ettei virtsa aiheuta vaurioita. Tai jos käytössä on itseensä imevä, niin vyö tulee pestä usein. On myös hyvä antaa ilmakylpyjä, ettei vyö haudo liikaa, Halonen muistuttaa.
On myös muistettava, ettei vyötä ole tarkoitettu pentujen sisäsiisteysopetteluun.
– Pentu ei ymmärrä pidättää sen enempää vyön kanssa kuin ilmankaan. Parhaiten pentu oppii tiheällä ulkoilulla ja positiivisella vahvistamisella, Halonen sanoo.
Lenkille lähtiessä vyö pitää ottaa pois
Porin Murre -myymälä Porissa on perustettu viisi vuotta sitten, ja urosvöitä on myyty koko tämä aika.
– Tiedettiin niiden tarpeellisuus, koska olen ollut alalla pitkään, yrittäjä Sari Laikio kertoo.
Laikion mukaan vöiden suosio alkoi nousta 2000-luvun alkupuolella.
– Niitä ostetaan usein pikkukoirille, jotka haluavat vähän "pörhistellä", varsinkin keväällä, kun hormonit hyrräävät. Asiakkaat kyselevät eri mallien eroja. Urosvöistä löytyy pehmeämpiä malleja sekä "karvalakkimalleja". Hintahaitarikin on suurehko, Laikio sanoo.
Laikio hankkisi kotiin kaksi vyötä: kun toinen on pesussa, toista voi käyttää. Lenkille lähtiessä vyö pitää muistaa ottaa pois, jotta koira ei pissi siihen.
– Usein urosvöissä on "tasku", johon saa laitettua lisäsuojaa imemään nestettä. Koiran omistajan on myös hyvä muistaa, jos taloudessa on juoksuinen narttu, ei urosvyö estä astumista, Laikio sanoo.
Apuväline, jota ei käytetä vakituisesti
Vyöstä voi olla apua esimerkiksi vieraisilla tai harrastuksissa.
– Itse näkisin, että tälle tuotteelle on tarvetta, jos käy vaikka kylässä sellaisen uroskoiran kanssa, jolla on taipumusta merkkailla sille vieraissa sisätiloissakin, vaikka muuten olisi siisti kotioloissa, Käpylän Eläinkaupan omistaja Kati Leino sanoo.
– Myös treenaaminen erilaisissa sisähalleissa on yleistynyt. Siellä joutuu myös maksamaan sakkomaksun, jos koira tekee tarpeensa halliin. Eli siellä varsin perusteltua käyttää tätä suojaa, jos koira herkästi nostaa koipeaan.
Leino näkee urosvyön apuvälineenä, jota ei siis käytetä vakituisesti tai pitkää aikaa.
– Parhaassa tapauksessa koira oppii joistain käyttökerroista, ettei merkkailu enää tuota toivottua lopputulosta ja tuntuu vähän epämiellyttävältä ja luopuu tavastaan. Joillekin sinnikkäille tapauksille joudutaan käyttämään pidempään, Leino sanoo.
– Mutta tuote on kuitenkin varmasti vähän epämukava päällä ja hiostavakin, ja estää myös koiraa normaalisti nuolemasta ja puhdistamasta itseään, joten tämän takia en pidä siitä ajatuksesta, että näitä pitkiä aikoja käytetään koiran päällä.
Katso myös: Näin selvitetään tyypilliset ongelmat koiran kanssa
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää