Tiesithän? Täällä et saa renkaitasi vaihtaa: "Olisi ikävää lähteä taipaleelle puoliksi talvirenkailla, puoliksi kesärenkailla"
Vieläkö sinulla on talvirenkaat alla? Muista, ettei ihan missä tahansa voi renkaitaan vaihtaa.
Yleensä auton renkaiden vaihtaminen ei ole sallittua yleisissä parkkihalleissa, muistuttaa Easy Park tiedotteessa. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos kesärenkaiden vaihto on vielä tekemättä.
Pysäköintihallin säännöt kannattaa siis selvittää, ennen kuin tarttuu tunkkiin. Pysäköintitila on tarkoitettu ainoastaan auton lyhytaikaiseen säilyttämiseen, sanoo nyrkkisääntö. Jos kielletystä renkaanvaihdosta jää kiinni, henkilökunta yleensä kehottaa keskeyttämään toiminnan.
– Olisi ikävää lähteä siitä taipaleelle puoliksi talvirenkailla, puoliksi kesärenkailla. Mutta suurempia pulmia seuraa, jos vaihtaessa jotain meneekin pieleen. Jos auto sattuu vaikkapa laskemaan öljyä kesken hallissa kielletyn toiminnan ja öljy valuu hallin viemäriin, seurauksena voi olla iso lasku, Easy Parkin maajohtaja Jutta Vatanen muistuttaa tiedotteessa.
Ajoneuvojen huoltotoimenpiteet ovat usein halleissa kiellettyjä vakuutussyistä. Tällöin myös vältytään puimasta ongelmatilanteissa mahdollisesti ilmenevää vastuun jakautumista.
– Huoltotoimenpiteet kun kuitenkin lisäävät vahinkojen tai onnettomuuksien riskiä verrattuna varsinaiseen käyttötarkoitukseen eli säilyttämiseen, Vatanen lisää.
Pysäköintihallien säännöt ovat olemassa hyvästä syystä. Niiden tarkoitus on edistää vastuuta ympäristöstä ja varmistaa se, että halleissa liikkuminen sekä toimiminen ovat turvallista, niin autoille kuin ihmisillekin.
Lue myös: Mihin perustuu kesärenkaiden kuntoon liittyvä 4 millimetrin turvasuositus? Asiantuntija selittää
Selvitä säännöt
Renkaidenvaihto ei ole välttämättä sallittua taloyhtiöidenkään parkkihalleissa. Asian voi tarkistaa taloyhtiön järjestys- tai autopaikkasäännöistä.
– Periaatteessa taloyhtiön hallin autopaikkaa tulisi käyttää vain käyttötarkoituksen mukaiseen käyttöön. Mutta koska renkaiden vaihtaminen on melko ripeä toimenpide eikä siinä ole suoraa öljyvuodon vaaraa, harvoin taloyhtiöt puuttuvat sellaiseen. Silti kannattaa tarkistaa järjestyssäännöt, etenkin mahdollisen ongelmaskenaarion kannalta, Vatanen kertoo.
Lähtökohtaisesti kaikki sellainen toiminta, mistä voi valua öljyä maahan tai lattialle, on kiellettyä taloyhtiöiden halleissa ja ulkoparkkipaikoilla.
Tulevaisuudessa palveluna?
Ennen renkaanvaihtopuuhiin ryhtymistä kannattaa siis varmistaa, että se on pysäköintihallissa luvallista. Tulevaisuudessa renkaanvaihdon voi saada halleissa jopa palveluna.
– Tulevaisuudessa yhä useammassa pysäköintihallissa lienee esimerkiksi autopesula, tuulilasinkorjauspalvelu, renkaanvaihtopalvelu, jätekierrätys tai sähköpyörien ja -potkulautojen vuokraus. Tällä hetkellä suurin askel tuohon kehityssuuntaan ovat latauspisteet sähköautoille halleissa, Vatanen sanoo.
Lähde: Easy Park
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää