Toimintaelokuvaklassikot Die Hard ja Predator ohjannut John McTiernan MTV:lle: "Arnold Schwarzeneggerista olisi tullut hyvä presidentti"
John McTiernanin edellinen ohjaustyö sai ensi-iltansa vuonna 2003. Sen jälkeen McTiernan kyllästyi ohjaamaan huonoja elokuvia, sai vankeustuomion ja on toiminut Hollywood-elokuvien haamueditoijana.
Amerikkalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja John McTiernan, 73, oli viime vuosituhannen viimeisillä vuosikymmenillä Hollywoodin toimintaelokuvien kultasormi.
Hänen ohjaamansa ensimmäinen Die Hard -elokuva Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli (1988) nosti Konnankoukkuja kahdelle -tv-sarjassa tunnetuksi tulleen Bruce Willisin maailmankuuluksi Hollywood-tähdeksi.
McTiernan kuvailee Willisin Die Hardissa esittämää legendaariseksikin kuvailtua pääroolihahmo John McClanea kaikkitietäväksi ja viisastelevaksi neropatiksi – samanlaiseksi kuin Bruce Willis itsekin.
– Vähän kuin saaliiksi joutumassa oleva hiiri näyttäisi keskisormea sitä jahtaavalle kotkalle. Hänen (Willisin) viisastelunsa oli osoitus rohkeudesta eikä mitään vihaista kiukuttelua, Night Visions -elokuvafestivaalin vieraaksi Helsinkiin saapunut John McTiernan sanoo MTV Uutisille.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun hän näytteli elokuvassa niin, että hänestä pidettiin. Halusimme siinä näyttää suurelle yleisölle, mistä hänessä on todella kyse. Siinä kaikki.
Näyttelijänuransa terveyshuolien vuoksi päättäneellä Bruce Willisillä, 69, diagnosoitiin afasia vuonna 2022 ja dementia vuonna 2023.
McTiernan työskenteli Willisin kanssa ensimmäisen Die Hard -elokuvasarjan ensimmäisen osan lisäksi sarjan kolmososassa Die Hard – kuoleman enkeli (1995).
– Tapasin Brucen viimeksi noin vuosi sitten. Hän oli sairas jo silloin. Se on hyvin surullista. Hänellä vaikuttaa olevan vakaa perhe tukenaan, mikä on hienoa.
"Arnold on ainutlaatuinen mies"
John McTiernan on työskennellyt uransa aikana myös muiden supertähtien, kuten Arnold Schwarzeneggerin kanssa.
– Arnold Schwarzenegger on ainutlaatuinen mies. Hän ei ole lainkaan vilpillinen. Arnold on juuri sitä, miltä näyttää. Hän on hyvin suora, älykäs, rehellinen ja tunnollinen, ohjaaja hehkuttaa.
Schwarzenegger näytteli McTiernanin ohjauksessa hittielokuvissa Predator – saalistaja (1987) ja Last Action Hero (1993). Ohjaaja sanoo Schwarzeneggerin pitäneen työskentelystä hänen kanssaan, koska hänen elokuvantekemisensä on energistä.
– Aina, kun kuvauksissa tapahtui jotain fyysistä, kun hän pääsi todella tekemään jotakin, hän oli intoa täynnä. Hän rakasti päiviä, jolloin kuvasimme vedessä, kiipesimme puuhun, teimme jotain aitoa sen sijaan, että kuvaisimme pelkkää dialogia.
– Arnold oli ja on paljon enemmän kuin elokuvatähti. On sääli, että hän ei ole syntynyt Yhdysvalloissa, eli hänestä ei voi tulla maan presidenttiä. Arnold olisi ollut hyvä presidentti.
Yhdysvaltain perustuslain mukaan maan presidentin tulee olla syntyperäinen Yhdysvaltain kansalainen, vähintään 35-vuotias ja asunut maassa vähintään 14 vuotta. Arnold Schwarzenegger, 76, syntyi Itävallassa ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1968.
MTV Uutiset tapasi John McTiernanin Helsingin Katajanokalla. Artikkelin yläosan videolla hän puhuu muun muassa vankilatuomiostaan, Alec Baldwinin elokuvan kuvauksissa tapahtuneesta ampuma-asetragediasta sekä Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää