Törkeää herjausta ja tappelu omistajien välillä: Maininta koiran juoksuajasta koirapuistossa johti selkärankamurtumaan
Riita koiran juoksuajasta johti omistajien väliseen nujakkaan koirapuistossa Vantaalla. Toisen miehen selkäranka murtui tappelussa.
Tilanne alkoi, kun 54-vuotias mies oli viemässä koiraansa puistoon ulkoilemaan. Puistossa omaa koiraansa ulkoiluttanut 32-vuotias mies käski hänen viedä koiransa toiseen koirapuistoon, koska hänen rottweilernartullaan oli juuri ollut juoksuaika, jonka takia se saattoi suhtautua vihamielisesti muihin narttuihin.
– Puisto on tarkoitettu perussuomalaisille, ei neekereille, 32-vuotias väitti toisen koiran omistajan vastanneen.
Todistajan mukaan 54-vuotias oli jatkanut juoksussa olevan nartun omistajan herjaamista toteamalla, että tämän koiran rotuvalinta viittaa siihen, että omistajalla on pieni sukuelin. Todistajan mukaan 32-vuotias nimitti puolestaan 54-vuotiasta homoksi.
Vanhempi mies vei koiransa puistoon todeten, että jokainen pitää huolen omasta koirastaan.
32-vuotiaan mukaan vanhemman miehen koira ja hänen narttunsa haistelivat sopuisasti toisiaan.
Vanhemman miehen mukaan taas 32-vuotiaan koira kävi kiinni hänen koiraansa, tästä hän esitti todisteena myös eläinlääkärin lausunnon. Suojellakseen omaa koiraansa 54-vuotias otti kiinni rottweilerin kaulapannasta ja kiskaisi koiran ilmaan.
Lue myös: Isokokoinen koira raateli toisen kuoliaaksi ja puri sen omistajaa – oikeus määräsi tapettavaksi
"Älä tapa sitä miestä"
Repäisyn johdosta panta irtosi koiran kaulasta, jonka jälkeen 54-vuotias huitaisi oikeuden mukaan pantakädellä 32-vuotiasta päähän. Lyönnin seurauksena 32-vuotiaan otsaan ilmaantui kuhmu.
Nuorempi mies kävi vanhemman kimppuun, kaatoi tämän maahan ja ryhtyi kuristamaan häntä. Nyt tilannetta todisti myös kaksi muuta paikalle tullutta henkilöä, joista toinen soitti hätäkeskukseen.
Tässä vaiheessa alakynteen jäänyt mies oli huutanut apua ja toistellut, ettei saa henkeä.
Sama paikalle tullut todistaja kertoi, että tilanne oli näyttänyt hänen silmiinsä pahalta ja hän oli huutanut nuoremmalle miehelle, että "älä tapa sitä miestä".
Kun poliisit tulivat paikalle, he laittoivat ensin vanhemman miehistä rautoihin mutta soittivat sitten ambulanssin, kun tämä valitteli kipua. Kuristaminen aiheutti murtuman vanhemman miehen kaularankaan.
Lue myös: Susimainen Roi-koira raahasi pienen lapsen pellolle purtavaksi – todettiin erittäin vaaralliseksi
Molemmille tuomio
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi molemmat miehet syylliseksi pahoinpitelyyn. Oikeus määräsi vanhemmalle miehelle rangaistukseksi 40 päiväsakkoa ja lisäksi hän joutuu maksamaan nuoremmalle miehelle 900 euroa haitta- ja kärsimyskorvauksia.
Nuorempi mies sai rangaistukseksi 80 päiväsakkoa. Lisäksi hän joutuu maksamaan vanhemmalle miehelle yhteensä kipu- ja haittakorvauksia 5300 euroa ja lisäksi vajaat 1700 euroa muita kuluja.
Miehet valittivat ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.
Yhteenotto tapahtui kesäkuussa 2019 Vantaalla.
Juttua oikaistu 23. huhtikuuta kello 11.10 tiedolla, ettei vanhemman miehen koira ollut uros vaan niin ikään narttu. Lisäksi juttua täydennetty tiedoilla siitä, että koirien sopuisa kohtaaminen oli vain nuoremman miehen kuvailu asiasta, vanhemman miehen mukaan nuoremman miehen koira kävi hänen koiransa kimppuun.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää