Toronton NHL-hyökkääjä Pontus Holmberg vahvistaa Ruotsin maajoukkuetta perjantaina alkavissa MM-kisoissa.
Holmebergin liittymisestä Sam Hallamin ryhmään kertoo Aftonbladet. Ruotsalaishyökkääjä pelasi tällä kaudella Torontossa 54 runkosarjaottelua tehopisteillä 7+10. Pudotuspelien seitsemässä ottelussa hän ei saanut aikaan tehopisteitä.
Holmberg pelasi valtaosan kauden NHL-otteluistaan joukkueen kolmosketjussa.
Ruotsissa ilmoitettiin myös toisesta NHL-vahvistuksesta maanantaina, kun kerrottiin, että Los Angeles Kingsin hyökkääjä Carl Grundström liittyy MM-kisamiehistöön.
Toinen Toronton ruotsalaispelaaja William Nylander ei ole vielä kertonut päätöstään osallistumisesta MM-kisoihin. Hänen pelaamisensa Tre Kronorissa on kuitenkin epätodennäköistä, sillä hän paljasti Bostonia vastaan kärsityn tappion jälkeen kärsineensä pudotupelien alussa pahasta migreenistä, mikä esti häntä pelaamasta kolmessa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa.
Migreeni vaikutti Nylanderiin niin pahasti, ettei mies omien sanojensa mukaan nähnyt kunnolla eteensä.
Viime yönä ratkesi, että Vegas Golden Knights tippui jatkosta NHL:ssä. Ruotsilla olisi siellä yksi ehdokas nimivahvaan MM-miehistöön, mutta William Karlssonin kerrottiin pelanneen pudotuspelit loukkaantuneena.
Klo 11.00 lisätty tieto Carl Grundströmin saapumisesta Ruotsin MM-miehistöön
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää