Tulee kuin Manulle illallinen: Mitä perinteiset suomalaiset sananlaskut tarkoittavat?
Suomalaisten sanontojen ja sananlaskujen alkuperäinen merkitys on saattanut unohtua, mutta silti niitä käytetään sujuvasti arkikielessä.
Sanontoja käytetään arkikielessä niin sujuvasti, ettei niiden merkitystä tai syvintä sanomaa tajua aina jäädä pohtimaan.
Viiden jälkeen -ohjelmassa avattiin tunnetuimpien sanontojen merkitystä ja alkuperiä.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka hyvin ihmiset tunnistavat tunnettuja sananlaskuja ja sanontoja sekä niiden alkuperää ja merkitystä. Koko Viiden jälkeen -keskustelun ja sen, miksi sanonnoissa esiintyy niin paljon eläimiä, voit katsoa artikkelin lopusta löytyvältä videolta.
Päivä on pulkassa ja illallinen tulee kuin Manulle
Tiedätkö, mitä tarkoittaa "päivä on pulkassa"?
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kehittämispäällikkö, dosentti Eija Starkin mukaan sanonta tulee suoraan maaseutuyhteiskunnan ajoilta.
– Isäntä ja renki kun lähtivät aamulla työtehtäviinsä, niin oli puupalikka, joka oli kaksiosainen. Isäntä otti toisen ja renki toisen ja kun tämä pulkka eli pulikka eli puupalikka tuotiin päivän päätteeksi takaisin, ne liitettiin toisiinsa. Päivä oli siis pulkassa, Stark selittää Viiden jälkeen -haastattelussa.
"Tulee kuin Manulle illallinen" -sanonta taas ei liity mitenkään edesmenneeseen presidenttiimme Mauno Koivistoon, vaikka moni niin luulee.
– Manu tulee ruotsinkielen sanasta man, manni. Se on aiemmin viitannut kierteleviin käsityöläismestareihin, jotka olivat miehiä. Maalaisyhteiskunnassa, kun nämä mestarit kiersivät talosta taloon, heidän palkkansa oli ruokapalkka. Kun työ oli tehty, heille oli illallinen valmiina, Stark kertoo.
Alkuperäinen merkitys unohdetaan, mutta sisältö ymmärretään
Starkin mukaan on mielenkiintoista, että vaikka useat sanonnat ovat syntyneet maalaisyhteiskunnan aikaan, ne ovat yhä aktiivisessa käytössä.
– Me voimme vuosikymmenten saatossa menettää alkuperäisen merkityksen, mutta me ymmärrämme sananlaskun sisällön, Stark sanoo.
Sananlaskuissa on Starkin mukaan usein ideana se, että ne ilmaisevat jonkin mielenkiintoisen ajatuksen hyvin tiiviisti.
– Mutta sananlaskuille tai sanonnoille on myös ominaista, että ne leikittelevät kielellä. Se on sellaista kansanomaista kielitaituruutta.
Nakit silmillä, pelti kiinni ja perseet olalla
Suomen kielessä on useita viittauksia humalassa olemiseen.
Starkin mukaan yleisesti ottaen niiden kansallisuuksien ja kansojen kielissä, joissa humalahakuinen juominen on yleistä, on myös paljon sanontoja ja sananlaskuja liittyen humalassa olemiseen.
– Esimerkiksi tiedetään, että Briteissä on yli 600 erilaista termiä humalassa ololle, Stark kertoo.
Katso myös: Miksi pyy on parempi pivossa? Selvitämme kieleen vakiintuneiden sananlaskujen merkityksen
Uusimmat
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
Lataa lisää