Näin tuntematon katujengipomo Milan Jaff alkoi kiinnostaa poliisia – paljastui vaarallinen juoni: "Joku menettää henkensä, jollei tätä estetä"
Kesällä 2021 Helsingin poliisin tietoon tuli heille entuudestaan tuntematon nimi Milan Jaff. Kun poliisi alkoi tutkia Jaffin ympärillä pyörineitä ihmisiä, paljastui epäily vakavan väkivaltaiskun suunnittelusta.
Sosiaalisessa mediassa ahkerasti materiaalia julkaiseva Milan Jaff oli ulostuloillaan herättänyt huolta, ja Helsingin poliisilaitoksessa toimiva uhkatutkintaryhmä oli ottanut vihjeiden vuoksi asian aktiiviseen tutkintaan.
– Me lähdettiin sitä avaamaan, ylikomisario (evp.) Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta kertoo Rikospaikka-ohjelmassa.
Milan Jaff.
Tutkinnassa selvisi, että Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2017 tullut parikymppinen irakilaismies oli kasannut ympärilleen jengin, jolla oli välienselvittelyjä toisen porukan kanssa.
Tietojen ja erilaisten väkivallantekojen tultua ilmi virkavalta huomasi, että tilanne on jo tulenarka.
– Tultiin siihen tulokseen, että voidaan olettaa, että tapahtuu henkirikos, eli joku menettää henkensä, jollei tätä estetä.
Lue myös: Syyttäjä katujengijutun hovioikeudenkäynnissä: Koston kierre kuvaa täydellisesti näitä tapahtumia
Kovat keinot kovan uhan torjumiseen
Poliisi otti käyttöön kovat tiedonhankinnan keinot. Esimerkiksi epäiltyjen keskusteluja näiden autossa salakuunneltiin tarkasti. Ehkä tärkeimpänä yksityiskohtana tietoon tuli, että jengin epäiltiin suunnitelleen hyökkäystä Helsingin Kaivohuoneelle.
– Kunnon isku oli suunnitteilla, Vuorisalo toteaa.
Keikka kuitenkin peruttiin, ja jengiläiset napattiin lähistöltä autosta varustautuneina hyökkäykseen soveltuvin välinein.
– Jos sitä [keikkaa] ei olisi peruttu, olen varma, että siellä olisi tapahtunut erittäin vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, Vuorisalo toteaa.
Lue myös: Hovioikeudessa jouduttiin katselemaan, kuinka katujengipomo Milan Jaff rypi alushousuissaan maidossa
Poliisi "Ei ole varaa epäonnistua"
Rikospaikan jaksossa Vuorisalo kertoo tarkemmin, mitä jengien välisestä vihanpidosta poliisille selvisi, miten sen jäseniä tarkkailtiin ja millainen Suomen jengitilanne on verrattuna Ruotsiin.
– Pitäisi miettiä, voiko meillä tapahtua sellaisia asioita kaduilla kuin Ruotsissa ja kyllä meillä voi, hän sanoo.
Hän kuitenkin kehuu, että erityisesti Helsingissä on osattu varautua oikein muuttuneeseen tilanteeseen ja työ on tuottanut hedelmää. Kuten täytyykin silloin, kun on vakava väkivallan uhka.
– Ei ole varaa epäonnistua, hän tiivistää.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää