Turun vankilassa touhottaa nyt virkaintoinen Viima-pentu – tällainen oli karvakuonon ensimmäinen työpäivä
Turun vankilassa työskentelee kaksi huumekoiraa, joista toinen, Tuisku, jää eläkkeelle parin vuoden kuluttua. Tuiskun tilalle koulutetaan parhaillaan uutta vankilakoiraa. MTV pääsi seuraamaan kymmenviikkoisen koiranpentu Viiman ensimmäistä työpäivää erittäin tiukasti vartioidussa laitoksessa Turussa.
Suomessa on kaksi kaikkein korkeimman turvaluokituksen vankilaa, Riihimäen vankila ja Turun vankila. Näihin sijoitetaan kaikkein vaarallisimmat vangit. Tänään työnsä Turun vankilassa aloittaa kymmenviikkoinen englannin springerspanielin pentu Viima.
– Jaaha, elukat. Sitten lähetään hommiin. Tule säkin sieltä, noin, sanoo vanginvartija ja koiranohjaaja Vesa Laakso auttaessaan Tuiskun ja Viiman ulos auton takatilasta.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miten Viima suoriutui ensimmäisestä työpäivästään.
Tuisku on kahdeksanvuotias labradorinnoutaja ja se on tehnyt pian täyden virkauran Turun vankilan huumekoirana. Ennen Tuiskua Laakson ohjauksessa työskenteli niin ikään labradorinnoutaja Myrsky.
Viima on Laakson kolmas työkoira. Ensitöikseen Viima löysi koiranpennun mentävän aukon tarkoin vartioituun laitokseen.
Sitten vuorossa on Tuiskun härnäämistä, ihmiskollegoiden "auttamista", Laakson virkapuvun järsimistä, porrastreeniä ja syvien lihasten harjoittamista.
Pitkä koulutus edessä
Pikku Viima on nimensä mukaisesti vauhdikas kaveri, jolla riittää intoa ja virtaa hommaan kuin hommaan. Viimalla on edessään noin puolentoista vuoden pituinen koulutus, jonka aikana se opettelee yhtä hienoksi ja taitavaksi työkoiraksi kuin Tuisku.
Laakso haki Viiman pari viikkoa sitten kennelistä Jyväskylästä. Sen jälkeen Laakso on viettänyt tiiviisti aikaa vilkkaan koirapennun kanssa.
– Tärkeintähän alkuun on se, että pentu leimaantuu minuun. Pari ensimmäistä päivää opeteltiin käymään pissalla ulkona, annoin pennulle ruokaa ja turvaa, Laakso kuvailee.
– Yöt nukuttiin vierekkäin ja Viima nukkui pääosin minun naamani päällä, kun se oli ilmeisesti jotenkin hyvä paikka hänen mielestään.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää