Ihmiskunta on tekemässä paluuta Kuun kamaralle yli puoli vuosisataa kestäneen tauon jälkeen.
Samalla Kuun asettamat haasteet siellä vieraileville astronauteille ovat saaneet tutkijat pohtimaan uudenlaisia lähestymistapoja.
Yksi haaste on Kuun pienen painovoiman aiheuttama lihasten surkastuminen. Tutkijoiden mukaan astronauttien tulisikin treenata juoksemalla Kuussa. Tuore idea poikkeaisi kuitenkin melkoisesti tavanomaisesta hölköttelystä, uutisoi The Guardian.
Tutkijoiden mukaan astronauttien tulisi juosta Kuussa päivittäin useita kertoja ympäri sylinterin muotoisen radan seinää, jota he kutsuvat nimellä "lunar Wall of Death". Eli karkeasti suomennettuna "Kuun kuoleman seinä".
Idea on lainattu esimerkiksi moottoripyöräesityksissä käytetystä sylinteristä, jonka kohtisuoralla seinällä moottoripyörät voivat kovalla vauhdilla ajaa ympyrää.
Tutkijoiden mukaan astronautit kykenevät juoksemaan Kuun painovoimassa ympäri vastaavanlaista kieppiä. Samalla astronautin kehoon kohdistuu riittävästi sivusuuntaista voimaa, joka estäisi luuston ja lihaksiston haurastumista.
Milanon yliopiston fysiologian professori Alberto Minetti kertoo olevansa ihmeissään, että kukaan ei ole esittänyt kyseistä ideaa aiemmin.
Minettin tutkimusryhmä kirjoittaa Royal Society Open Science -julkaisussa, että Kuussa asuvat astronautit voisivat majoittua pyöreissä asumuksissa, joiden seinät toimisivat samalla juoksualustoina.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää