Työministeri Satonen haluaa yli 55-vuotiaat töihin – naisten ja miesten työllistymisessä selvä ero
Työministeri Arto Satonen (kok.) toivoo työnantajien tarjoavan enemmän töitä myös yli 55-vuotiaille. Tänään perjantaina aloittanut hallituksen työryhmä selvittää keinoja ikäsyrjinnän kitkemiseen työelämästä.
Hallitus valmistelee parhaillaan myös verouudistusta, joka kannustaa eläkkeellä olevia yli 65-vuotiaita tekemään nykyistä enemmän työtä.
Uudistuksen on määrä astua voimaan viimeistään ensi vuoden alussa.
Yli 55-vuotiaat hankala ryhmä
Arto Satosen mukaan yli 55-vuotiaat ovat erilaisissa selvityksissä osoittautuneet keskimääräistä hankalammaksi ryhmäksi työllistää.
Satonen ehdotti MTV:n Huomenta Suomessa muutosta työkulttuuriin ja vielä tarkemmin tapaan ajatella työuran kaarta.
– Usein ajatellaan, että eläkkeelle jäädään työuran huipulta. Voisiko ajatella, että huippu olisikin hieman aikaisemmin ja viimeiset vuodet tehdään töitä, jotka eivät ole niin vaativia? Satonen kysyi.
Sukupuolten välillä selvä ero
Suomessa 55-vuotiaiden työllisyystilanne on pohjoismaiden heikoin.
Satosen mukaan se ei ole yllätys, koska Suomessa työllisyystilanne ylipäätään on pohjoismaiden heikoin.
Naiset pärjäävät kotimaan työmarkkinoilla kuitenkin kohtuullisen hyvin.
– (Naisvaltaisilla) sotealalla ja opetusalalla työpaikkoja on tarjolla (vanhemmillekin työntekijöille) edelleen hyvin. Miesten puolella pärjätään heikosti.
Työryhmä selvittää tilannetta tarkemmin, mutta Satosella on omat aavistuksensa, mistä miesten kurja kehitys johtuu.
– Korkeammin koulutetuilla aloilla, esimerkiksi ICT-alalla, on totuttu, että yt-neuvottelujen yhteydessä yrityksessä poistuu väkeä vanhemmasta päästä. Sitten on fyysistä kuntoa vaativia perinteisiä duunariammatteja, joissa (vanhemmilla) jaksamisen kanssa on haasteita.
Ikäkysymys on asennekysymys
Satonen tähdentää, että työnantaja palkkaa tietenkin, kenet haluaa, mutta hän toivoo, että yli 55-vuotiaat nähtäisiin haluttuna työvoimana.
Satosen mukaan moni 55-vuotias ja tätä vanhempi on "erinomainen työntekijä ja hyvässä kunnossa", eli heistä olisi suuri hyöty työelämässä.
– Ongelma on periytynyt pidemmältä ajalta, ja se on rakenteellinen. Nyt halutaan tuoda positiivisia esimerkkejä niiltä työnantajilta, jotka ovat ikääntyviä palkanneet.
Katso ministeri Arto Satosen koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää