Uhkana jopa vakuutuspetos: Vältä rahaa vievä moka joulun elektroniikkaostoksilla!
Ennen tuotevakuutuksen ostamista kannattaa tarkistaa, ettei kyseinen turva kuulu jo kotivakuutukseen. Korvauksen hakeminen kahdesta vakuutuksesta katsotaan vakuutuspetokseksi.
Etenkin elektroniikkamyymälöissä tuotteiden oheen myydään usein tuotevakuutuksia, jotka erityisesti tyyriimpien tuotteiden hintaa tuijottaessa voivat houkuttaa. POP Vakuutus muistuttaa tiedotteessaan, että ostamasi vakuutus voi kuitenkin olla turha. Tämä johtuu siitä, että usein voimassa oleva kotivakuutus kattaa laajasti koko kodin irtaimiston.
Mikä on tuotevakuutus?
Finanssialan organisaatio Finen mukaan tuotevakuutus on yksittäisen esineen, esimerkiksi matkapuhelimen, vakuutus, joka otetaan yleensä kaupantekohetkellä. Tuotevakuutusta ei useinkaan saa jälkikäteen enää hankittuakaan.
Tuotevakuutuksen hinta riippuu siitä, mitä tuotetta ollaan vakuuttamassa ja minkälaisten vahinkojen varalta. Tuotevakuutus ostetaan yleensä samalta kauppiaalta kuin itse tuotekin, vaikka vakuutuksen myöntäjänä toimiikin usein ulkomainen vakuutusyhtiö.
POP Vakuutuksen vakuutuspalveluiden päällikkö Hanna Toivanen muistuttaa tiedotteessa, että vaikka tuotevakuutuksissa on usein ostohetkellä houkuttelevan pieneltä kuulostavat omavastuut ja laajat vakuutusehdot, hinta voi lopulta vuositasolla muodostua jopa isommaksi kuin laajemmin koko kodin irtaimista kattavan kotivakuutuksen hinta.
Vahingon sattuessa tuotevakuutuksen omavastuu on Finen mukaan yleensä 10–50 euroa.
Mitä kuuluu kotivakuutukseen?
Yhden tuotteen sijaan kotivakuutus kattaa kodin koko irtaimiston, FIne kuvailee sivuillaan. Kotivakuutus otetaan vakuutusyhtiöltä.
Korvattavat vahingot löydät vakuutusehdoista. Vakuutuksia on laajempia ja suppeampia, ja asiakkaalla on mahdollisuus valita, millaisia vahinkoja vakuutus korvaa.
Vahingon sattuessa kotivakuutuksen omavastuu on Finen mukaan yleensä 100–200 euroa.
Älä sorru vahingossa vakuutuspetokseen: Korvausta voi hakea vain yhden vakuutuksen kautta
Jos harkitset tuotevakuutuksen ostamista, kannattaa varmistaa, mitä omaan kotivakuutukseen kuuluu. Rahanmenon lisäksi on tärkeää huomioida, ettei kahdesta päällekkäisestä vakuutuksesta ole hyötyä.
– Jos hajonnut laite kuuluu sekä kotivakuutuksen että sille otetun tuotevakuutuksen korvattavaksi, voi korvausta hakea vain yhdestä vakuutuksesta, Toivanen kertoo.
Sen lisäksi, että toisesta vakuutuksesta on tullut maksaneeksi turhaan, kahdesta vakuutuksesta korvauksen hakeminen voidaan katsoa vakuutuspetokseksi.
Vakuutusyhtiö Ifin mukaan suurin osa vakuutuspetoksista liittyy kuitenkin omaisuus- ja ajoneuvovahinkoihin: tällaisissa tapauksissa esimerkiksi liioitellaan vahingon laajuutta, haetaan liian suuria summia, aiheutetaan vahinkoja tahallisesti tai keksitään vahinkoja, joita ei ole tapahtunut lainkaan.
Milloin tuotevakuutuksesta on hyötyä?
Tuotevakuutuksen hankkiminen voi olla järkevää, jos tuotteen ostaa lahjaksi eikä lahjansaajan vakuutuksesta ole tietoa. Tuotevakuutus voi olla kannattavaa myös silloin, jos se korvaa jotain sellaista, mikä ei omaan kotivakuutukseen kuulu, tai jos kotivakuutusta ei ole.
Katso myös: Suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla
Lähteet: POP Vakuutus, Fine
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää