Uudet leikkaukset ja muutokset voimaan: Iskevät 500 000 Kelan asiakkaaseen
Nykyhallituksen linjaamat yleisen asumistuen ja työttömyystukien leikkaukset ovat astuneet voimaan tänään. Yleinen asumistuki pienenee seuraavan tarkistuksen yhteydessä, mutta viimeistään ensi vuoden maaliskuussa.
Työttömyystukien leikkaus vähentää tukea heti huhtikuussa. Tukia leikataan poistamalla työttömyystukien lapsikorotukset ja 300 euron kuukausittainen suojaosa.
Nyt toteutuvat sosiaaliturvan leikkaukset ja muutokset iskevät noin puoleen miljoonaan Kelan asiakkaaseen.
Kela on varautunut siihen, että toimeentulotuen hakemusmäärät kasvavat leikkausten vuoksi. Perustoimeentulotuki voi korvata osan yleisen asumistuen ja työttömyysturvan leikkauksista kaikkein pienituloisimmille.
Näin asumistukea leikataan
Asumistukea leikataan pienentämällä tuen korvausprosenttia ja suurentamalla perusomavastuuta. Perusomavastuu on jatkossa 50 prosenttia niistä tuloista, jotka ylittävät yleisen asumistuen tulorajojen alarajan. Aiemmin perusomavastuu oli 42 prosenttia alarajan ylittävistä tuloista.
Leikkaukset pienentävät yleistä asumistukea kaikilla, jotka nyt saavat tukea. Kelan mukaan tukea saavia ruokakuntia oli helmikuussa yli 400 000. Eläkkeensaajan asumistukeen muutokset eivät vaikuta.
Lisäksi yleistä asumistukea ei makseta omistusasunnon asumismenoihin enää ensi vuoden alusta.
Kaikki muutokset tulevat voimaan automaattisesti, eikä asiakkaiden tarvitse itse olla yhteydessä Kelaan niiden vuoksi.
Lapsilisiin korotuksia
Lapsilisiin on tehty korotuksia lapsilisälakiin tehtyjen muutosten myötä. Alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaa lapsilisää korotettiin 26 eurolla kuukaudessa huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen.
Monilapsisten perheiden lapsilisät nousivat jo vuoden alussa.
Eduskunnan hyväksymät lapsilisälain muutokset eivät koske Ahvenanmaata, jossa lapsilisän määristä päättää Ahvenanmaan maakuntahallitus.
Uusimmat
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
Lataa lisää