Huumejengien riehunta raastaa ennen rauhallisena tunnettua maata.
Ecuadorissa äänestetään sunnuntaina kansanäänestyksessä, jossa ehdotetaan entistä kovempia toimia järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.
Ennen rauhallisena tunnettu eteläamerikkalainen maa on viime aikoina kärsinyt rikosten ja väkivallan aallosta. Tämän katsotaan olevan yhteydessä huumekauppaa käyviin liigoihin, jotka kuljettavat Ecuadorin satamien kautta huumeita Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
Presidentti Daniel Noboa julisti maahan tammikuussa sisäisen sotatilan huumejengejä vastaan. Kansanäänestyksessä ehdotetaan kovempia rangaistuksia terrorismista ja huumekaupasta, tiukempia aselakeja ja lupaa viranomaisille käyttää asevoimia taistelussa rikollisuutta vastaan. Lisäksi Noboa haluaa muuttaa perustuslakia niin, että järjestäytyneestä rikollisuudesta etsintäkuulutettuja Ecuadorin kansalaisia voidaan luovuttaa ulkomaille.
Mielipidemittausten perusteella ecuadorilaiset aikovat hyväksyä presidentin ajamat tiukennukset. Ecuadorin 17,7 miljoonasta asukkaasta 13,6 miljoonalla on äänioikeus sunnuntain kansanäänestyksessä.
Jopa 13 tunnin sähkökatkoja
Rikollisjengit ovat siepanneet kymmeniä ihmisiä, muun muassa poliiseja ja vanginvartijoita, avanneet tulen tv-studiossa kesken lähetyksen ja kaapanneet vallan maan vankiloissa.
Viikon sisällä Ecuadorissa on tapettu kaksi pormestaria, vuoden sisällä viisi. Henkirikosten määrä on noussut valtavasti, ja viime vuonna 100 000:ta asukasta kohti tapettiin 43 ihmistä. Vielä vuonna 2018 henkirikoksissa kuolleiden määrä oli kuusi sataatuhatta asukasta kohti.
Vankiloissa on kolmen vuoden aikana tapettu yli 460 vankia jengien keskinäisissä välienselvittelyissä. Kymmenkunta poliitikkoa on surmattu, heidän joukossaan presidenttiehdokas Fernando Villavicencio, joka ammuttiin viime kesänä kampanjatilaisuuden yhteydessä.
Väkivalta ei ole Ecuadorin ainoa ongelma tällä hetkellä. Maassa on tällä viikolla ollut jopa 13 tunnin mittaisia sähkökatkoja, kun kuivuus on vakavasti haitannut vesivoiman tuotantoa. Hallitus on määrännyt osan työntekijöistä pysymään kahden päivän ajan kotona, jotta sähköpulaa saataisiin lievennyttä.
Noboan mukaan sähkökatkot johtuvat sabotaasista, mutta ei ole nimennyt epäiltyjä.
Viime marraskuussa valtaan noussut 35-vuotias Noboa on ajautunut selkkaukseen myös ulkomailla. Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa viranomaiset ratsasivat alkukuusta Meksikon suurlähetystön pidättääkseen Ecuadorin entisen varapresidentin Jorge Glasin, joka oli etsintäkuulutettu korruptiosyytösten takia. Meksiko oli myöntänyt Glasille turvapaikan, ja lukuisat maat ovat tuominneet Ecuadorin omavaltaisen toiminnan. Meksiko on nostanut Ecuadoria vastaan kanteen kansainvälisessä tuomioistuimessa.
Uusimmat
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
Lataa lisää