Valmet Automotiven rekrytoi 1000 henkilöä Suomessa tänä vuonna, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Henkilöt palkataan Salon akkutehtaalle ja Uudenkaupungin autotehtaalle.
Suurin osa palkataan tuotantotehtäviin, mutta toimihenkilötarve kasvaa merkittävästi aiemmista vuosista.
Rekrytoinneissa tullaan hyödyntämään useita kanavia ja haku keskitetään Valmet Automotiven toimipaikkojen työssäkäyntialueille.
– Valmet Automotive kasvaa tänä vuonna merkittävästi Salon akkutehtaan myötä. Samalla myös Uudenkaupungin autonvalmistukseen tarvitaan jatkuvasti lisää henkilöstöä. Autoala kiinnostaa työnhakijoita Suomessa, ja hakijamäärät akkutehtaan toimihenkilötehtäviin ovat ylittäneet odotuksemme, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.
Valmet Automotive käynnistää akkujen kokoonpanon Salossa tämän vuoden aikana. Rekrytointi on jo aloitettu.
Salossa järjestetään kevään aikana useita rekrytointitilaisuuksia, joissa työnhakijoille esitellään akkutehtaan toimintaa ja sen työpaikkoja.
Salon akkutehdasprojekti etenee nopeasti. Valmet Automotive on päässyt ratkaisuun, jonka myötä aiemmin Nokian matkapuhelinten valmistukseen käytetyissä tiloissa on jo aloitettu muutostyöt akkupakettien tuotantoa varten.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää