Venäjä sanoo vallanneensa Ocheretynen kylän Itä-Ukrainan Donetskin alueella, kertoo muun muassa Reuters.
Venäjän puolustusministeriön mukaan se on täysin "vapauttanut" Ocheretynen, joka sijaitsee 15 kilometriä luoteeseen Avdijivkasta, jonka venäläisjoukot valtasivat helmikuussa.
Ukrainan armeijan komentaja Oleksandr Syrskyi kertoi viime viikolla Ukrainan vetäytyneet kolmesta Donetskin alueen kylästä uusiin puolustusasemiin.
Huhtikuussa yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) totesi, että venäläishyökkäykset ovat onnistuneet iskemään Ukrainan rintamaan kolme kiilaa, joista Ocheretynen isku on selvästi syvin.
Venäjä on keskittänyt alueelle neljä prikaatia eli noin vahvistetun divisioonan verran taisteluvoimaa.
Kyseiset prikaatit hyökkäävät kolmella eri alueella siten, että hyökkäyskärjet tukevat toinen toistaan. Ajatuksena on todennäköisesti murtautua ukrainalaislinjoista läpi ja saavuttaa Donetskin alueen länsiraja.
Venäjä on kyennyt etenemään myös Koillis-Ukrainassa Kupjanskista lounaaseen, missä se on vallannut Kotlyarivkan kylän, ISW toteaa.
Näkyykö Ukrainan saama aseapu rintamalla?
Ukraina: Venäjä kärsii suuria tappioita
Ukraina sanoo Venäjän tehneen sunnuntain aikana yhteensä yli 120 hyökkäystä sen asemia vastaan.
Venäjä menetti taisteluissa päivän aikana 1 040 sotilasta, viisi taistelupanssarivaunua, 34 panssariajoneuvoa ja 38 tykkiä, Ukraina väittää. Lukuja ei ole vahvistettu.
Viikonloppuna Britannian puolustusministeriö sanoi Venäjän menettäneen huhtikuussa keskimäärin 899 sotilasta joka päivä kaatuneina tai haavoittuneina Ukrainan sodassa.
Brittiministeriön laskelmat ovat aikaisemmin perustuneet Ukrainan antamiin vahvistamattomiin väitteisiin venäläistappioista. Nyt se ei kertonut, käyttikö se samoja lukuja.
Myös useat sota-asiantuntijat uskovat Venäjän kärsivän kovaa hintaa hyökkäyksistään. Raskaiden tappioiden aiheuttamisesta huolimatta Ukraina ei ole kyennyt pysäyttämään Venäjän alkuvuodesta asti käynnissä olleita hyökkäyksiä. Varsinaisia läpimurtoja Venäjä ei ole saanut aikaiseksi.
Uusimmat
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
Lataa lisää