Vettä viemärin lailla imevät reiät kummastuttavat jäällä liikkujia – mistä ihmeestä on kyse?
Kummalliset vettä imevät aukot ovat herättäneet viime päivinä ihmetystä jäällä liikkujissa. MTV Uutiset on saanut useita viestejä eriskummallisista, viemärin lailla käyttäytyvistä avannoista ja kairausrei'istä.
Perjantaina kerroimme joutsalaisen Keijo Suomalaisen kokemuksista Puulaveden jäällä Keski-Suomessa.
Suomalainen oli huomannut kalaverkoille suunnatessaan jäällä olevan paljon vettä. Hän oli päättänyt tehdä siihen avannon.
– Halusin tietää, lähteekö se vetämään, ja kyllähän se lähti. Vesi meni sinne tosi kovalla paineella, Suomalainen kertoi.
"En ole aiemmin tavannut moista ilmiötä"
Tauno Nieminen törmäsi samaan ilmiöön Jämsässä Kolhilla.
Nieminen kertoo, että jäällä oli ollut noin viisi senttiä vettä hänen käydessään järvellä toissapäivänä perjantaina. Niemisen mukaan vanha pilkkireikä imi vettä ahnaasti.
– Tänään reikä oli noin 60-senttinen ja imu oli loppunut, Nieminen kertoi eilen lauantaina.
– En ole aiemmin tavannut moista ilmiötä.
Katso Tauno Niemisen kuvaama ilmiö jutun alussa olevalta videolta.
Selityksenä ilmatasku tai painovoima
MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas tarjoaa ilmiön selityksiksi ilmataskua ja painovoimaa.
– Jos imu tapahtuu ihan rannassa, jääpeitteen ja vedenpinnan väliin on voinut jäädä ilmaa, jolloin vesi voi virrata voimalla sisään, Mäntykannas kertoo.
– Eli vesi voi laskea rannassa sen verran, että vedenpinnan ja jään välissä on ilmatasku.
Sama sisäänvirtaus voi Mäntykannaksen mukaan tapahtua myös kauempana rannasta, jos jään päällä on runsaasti vettä.
– Jään tiheys on pienempi kuin veden tiheys, ja siksi jää kelluu veden pinnalla. Painovoiman vuoksi vesi kuitenkin valuu reiästä sisään jään alle.
– Jos tätä liikettä jatkuu pitkäänkin, valuva vesi voi kasvattaa pilkkireiän aina avannoksi saakka, meteorologi kuvaa.
Katso myös juttu joulukuulta 2021: Marko ikuisti videolle erikoisen ilmiön: Katso, kuinka Vantaanjoesta vedetään "tulppa irti"
Normisettiä kalastajille
MTV Uutisten lukija Markku Karjalainen toteaa omassa viestissään ilmiön olevan etenkin kalastajille tuttu.
– Siinä on kyse siitä, että jää vettä kevyempänä yrittää tietenkin nousta taipuneena ylöspäin. Lisäksi jään päällä ollut vesi on taivuttanut jäätä hieman montulle. Kun siihen reikä tehdään, hetihän se pyrkii takaisin jään alapuolelle.
– Tämä on ihan normisettiä kalastajille.
Hän kertoo itse nähneensä isoja turkooseja jään päällä olevia järviä Oulujärvellä liikkuessaan. Niitä on syntynyt pitkien lauhojen sulattaessa lumen jään päältä.
Jääjärvet ovat Karjalaisen mukaan olleen halkaisijaltaan 300-metrisiä.
– Niissä keskellä on ollut jopa 50 senttiä vettä ja tuulella vaahtopääaallokko, Karjalainen kuvaa.
Välillä reiästä myös pulppuaa vettä
Meteorologi Pekka Poudan mukaan painovoima ei riitä selitykseksi, koska jää harvoin kelluu vapaasti veden päällä.
Kalastajat tuntevat myös sellaisen ilmiön, että kun jäähän kairaa reiän, siitä alkaa pulputa vettä, välillä kovallakin paineella.
– Voi olla, että jään alle on tullut niin paljon vettä, että sinne on syntynyt painetta. Esimerkiksi merivesi pyrkii laskemaan ja kohoamaan noin kerran vuorokaudessa. Se on sen sisäinen rytmi.
– Järvialueella taas virtaukset aiheuttavat paineen vaihteluita.
Vesi on siinä mielessä jännä aine, että se ei painu kasaan, Pouta sanoo.
– Siksi painevaikutus on tulla kaukaakin. Merivirrat esimerkiksi ovat tuhansien kilometrien pituisia ja toimivat sillä periaatteessa.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää