Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen syyttää mediaa tuoreessa päivityksessään. Vornasta epäillään ampumisesta Helsingin keskustassa viime perjantaina aamuyöllä.
– Mediassa on tähän minun ase-asiaan liittyen kaikenlaista "asiantuntijaa" liikkeellä, Vornasen Facebook-päivityksessä kirjoitetaan.
Aiemmin kerrottiin, että Itä-Suomen poliisi on takavarikoinut Vornasen Joensuun kodissa olleet aseet perjantaina tutkinnan alettua (Helsingin Sanomat).
Tuoreessa päivityksessä Vornaseen viitataan kolmannessa persoonassa.
– Poliisin aserekisterissä näkyy hyvin selvästi mihin käyttötarkoitukseen Vornasen aseen kantolupa on myönnetty.
Niin ikään tiistaina Vornasen nimissä tehdyssä tiedotteessa hän sanoo, että poliisin myöntämä "poikkeuksellinen" kantolupa antaa hänelle luvan aseen kantamiseen arjessa, esimerkiksi yleisellä paikalla liikuttaessa. Vornanen ei avannut tarkemmin väitetyn luvan perusteita.
Lue myös: Vornaselle esitetään potkuja PS-ryhmästä – kertoo "poikkeuksellisesta" aseluvastaan maakuntalehdille
Tuoreessa päivityksessä Vornanen sanoo, että asiat selviävät kyllä aikanaan.
– Nyt olisi ehkä viisasta antaa viranomaisten tehdä työnsä ja jättää nämä "asiantuntijalausunnot" vähemmälle. Kun tietoa ei näytä olevan.
Julkaisemassaan tiedotteessa hän myös toivoo, ettei media yrittäisi lähestyä hänen lähiomaisiaan tai kuvata hänen kotinsa kotirauhan piiriin kuuluvaa aluetta.
Lue myös: HS: Poliisi takavarikoi Vornasen aseet
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää