Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen jää kahden viikon sairauslomalle, kertoo puoluesihteeri Harri Vuorenpää.
Harri Vuorenpää ilmoittaa asiasta viestipalvelu X:ssä.
Vuorenpään mukaan Timo Vornanen on ilmoittanut asiasta eduskuntaryhmälle.
Vuorenpää sanoi STT:lle, ettei hän tiedä Vornasen sairausloman syytä.
– Minä en tiedä syytä, ja luonnollisestikaan en lähde toisen ihmisen sairausloman syitä sen enempää avaamaan tai spekuloimaan.
Vuorenpään mukaan Vornanen oli ilmoittanut sairauslomasta eduskuntaryhmän edustajalle tänään sunnuntaina. Vuorenpää arvioi myöhemmin sunnuntaina STT:lle, että sairausloma alkaisi maanantaista.
– Tänään saimme tiedon, että kaksi viikkoa, niin odottaisin että huomisesta lähtien.
Osallisena ampumisessa
54-vuotias Vornanen oli perjantaina aamuyöllä osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.
Helsingin poliisilaitos kertoi lauantaina tutkivansa tapausta, jossa 54-vuotiaan miehen epäillään osoittaneen aseella ihmisiä ja ampuneen yhden laukauksen maahan ravintolan edustalla perjantaina aamuyöllä.
Poliisi ei ole kertonut epäillyn miehen henkilöllisyyttä ja perustelee ratkaisua esitutkintalain määräyksillä.
Sen sijaan perussuomalaisten puoluesihteeri Vuorenpää on kertonut epäillyn olevan Vornanen.
Juttua päivitetty 28.4.2024 kello 23.05.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää