Perussuomalaisista erotettu Timo Vornanen ei aio erota kansanedustajan tehtävästään rikosepäilystään huolimatta. Sen sijaan Vornanen perustaa oman eduskuntaryhmän.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti erottaa kansanedustaja Timo Vornasen ryhmästä luottamuspulan vuoksi. Eduskuntaryhmä päätti asiasta kokouksessaan iltapäivällä.
Vornanen kertoo aikovansa jatkaa kansanedustajana ja perustavansa oman eduskuntaryhmän. Hänen eroamiselleen tai erottamiselleen kansanedustaja ei näe perusteluja.
– Tapaukseen liittyvien esitutkintatoimien ollessa pahasti keskeneräiset ja lainvoimaisen tuomioistuimen päätöksen puuttuessa katson, että eduskunnasta eroamiselleni tai erottamiselle ei ole olemassa juridisia perusteita.
Vornanen sanoo aikovansa pyytää itse eroa, jos perusteet tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen jälkeen ilmenevät.
Perustelee vaikenemistaan
Tiedotteessaan Vornanen myös esittää anteeksipyyntönsä.
– Äänestäjiltäni haluan pyytää mitä nöyrimmin anteeksi heille aiheuttamaani mielipahaa ja tämän tilanteen luomaa epätietoisuutta, Vornanen kirjoittaa.
– Haluan esittää vilpittömän anteeksipyyntöni perussuomalaiselle puolueelle, kansanedustajille, sekä koko kansanedustajalaitokselle.
Vornanen perustelee vaikenemistaan keskeneräisellä esitutkinnalla.
– Tiedottamiseni linjan peruste on minusta riippumaton Force Majeure -syy, johon en voi vaikuttaa. Pyydän tässä asiassa ymmärrystänne, Vornanen muotoilee tiedotteessaan.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää