Yhdysvaltain oikeusministeriö on haastanut älypuhelinvalmistaja Applen oikeuteen, kertovat yhdysvaltalaismediat.
Mediatietojen mukaan oikeusministeriö on jättänyt kilpailuoikeudellisen kanteen, jossa se syyttää yhtiötä älypuhelinalan monopolisoinnista. Syytteessä on mukana myös osavaltioiden pääsyyttäjiä.
Oikeusministeriön mukaan iPhone-valmistajana tunnettu Apple on käyttänyt markkina-asemaansa estääkseen ohjelmistoja ja rajoittaakseen kilpailevien laitteiden toimintoja.
Kanteessa sanotaan myös, että Apple on vaikeuttanut käyttäjien siirtymistä laitteisiin, jotka eivät käytä Applen käyttöjärjestelmää. Tällaisia laitteita ovat esimerkiksi Android-älypuhelimet.
Apple on kiistänyt syytökset.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää