Yhdysvalloissa myydään kuluttajille robottikoiraa, joka syöksee tulta
Yhdysvaltalaisyritys toi markkinoille robottikoiran, joka syöksee tulta.
Kyllä, luit aivan oikein.
Ohiolainen Throwflame-yritys myy käveleviä robotteja, joiden selkäosaan on asennettu liekinheitin. "The Thermonatoriksi" kutsuttu laite voi levittää tulta yrityksen mukaan jopa 30 metrin päähän.
Robottiin saa yhteyden bluetoothilla ja sitä ohjataan sovelluksella älypuhelimen avulla.
Mutta mihin tällaista "lelua" oikeasti edes tarvitaan?
Yrityksen mukaan The Thermonator on "valmis kaikkeen", kuten maastopalojen ehkäisemiseen, lumen ja jään poistoon sekä myös vain viihdykkeeksi.
Ei luokitella aseeksi Yhdysvalloissa
Liekinheittimet ovat Yhdysvalloissa sallittuja, ja niitä myydään ahkerasti kuluttajakäyttöön.
Niitä ei luokitella maassa aseiksi, vaikkakin on kuluttajan itsensä vastuulla varmistaa ettei sen käyttö riko osavaltion lakeja tai määräyksiä.
Maryland on ainoa osavaltio, jossa liekinheittimet on kielletty kokonaan. Osavaltiossa sen luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä voidaan määrätä jopa 250 000 dollarin sakot ja enimmillään 25 vuotta vankeutta.
Vuonna 2015 kongressi esitti, että liekinheittimiä koskisivat samat lait, kuin konekiväärejä. Tämä lakiehdotus kuitenkin hylättiin.
Lähteet: KameraOne, DailyMail
Uusimmat
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
Lataa lisää