Yksi suomalaisseura takoo poikkeuksellista tulosta vuodesta toiseen – jo kymmenes voitollinen tilikausi putkeen
Veikkausliigassa pelaavan HJK:n taustalla vaikuttava HJK-konserni on tuoreen tilinpäätöksen mukaan tehnyt jälleen voitollisen tuloksen. Joulukuusta 2022 marraskuun 2023 loppuun kattava tilikausi toi 730 000 euron liikevoiton.
HJK-konsernin liikevaihto oli samalla tilikaudella komeat 13,3 miljoonaa euroa. Verojen ja muiden vähennysten jälkeen konsernin tulokseksi kirjattiin noin 479 000 euroa.
HJK:n edustus- ja reservijoukkueen taustayhtiön, Töölön stadionin taustayhtiön ja Helsinki Cupin kattavan HJK-konsernin tulos oli voitollinen jo kymmenettä vuotta peräkkäin.
Tälläkin kertaa voitollista tulosta avittivat HJK:n edustusjoukkueen europelit, joista kertyi syksyn lohkovaiheeseen pääsyn myötä miljoonaluokan palkintorahat Euroopan jalkapalloliitolta Uefalta. Myös pelaajamyynnit toivat HJK:n kassaan merkittävän sykäyksen, kun Santeri Väänänen, Casper Terho ja Arttu Hoskonen siirtyivät pysyvillä sopimuksilla ulkomaille.
HJK:n viime kauden yleisökeskiarvo Veikkausliigassa nousi yli 1500 katsojalla edellisestä kaudesta lukemaan 5631.
– Tavoitteemme olla pohjoismainen suurseura on onnistunut sille asetetuilla mittareilla, jotka ovat kansallinen ja kansainvälinen urheilullinen menestyminen, pelaajakehitys, taloudellinen tulos ja yhteisöön tuotettu lisäarvo. Olemme myös tehneet paljon töitä, että hyvien tulosten ohella olemme pystyneet satsaamaan toiminnassamme vahvasti myös yhteiskunnalliseen vastuullisuuteen, toimitusjohtaja Aki Riihilahti kommentoi.
Europelirahoihin kiinni päässeen HJK:n tuloksenteko on ainutlaatuista kotimaisessa jalkapallossa, jossa muut kärkiseurat ovat tehneet pitkällä aikavälillä raskaita tappioita.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää