Yksityisen opetusalan työriitaan haetaan ratkaisua seuraavan kerran huomenna vappuaattona. Asiasta kertoo valtakunnansovittelijan toimisto viestipalvelu X:ssä.
Työntekijöitä edustavat Opetusalan Ammattijärjestö, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto sekä Ammattiliitto Jyty antoivat yksityiselle opetusalalle uuden lakkovaroituksen eilen.
Edellinen lakko järjestettiin viime viikolla.
Lakon piirissä olisi kaikkiaan yli 2 000 yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piirissä olevaa jäsentä seitsemällä paikkakunnalla. Toteutuessaan lakko alkaisi maanantaina 13. toukokuuta heti puolenyön jälkeen ja päättyisi torstaina 16. toukokuuta.
"Näkemykset kaukana toisistaan"
Kyseessä ei tiedotteen mukaan ole hallituksen ajamia työelämäheikennyksiä vastustava poliittinen lakko. Mahdollisesti alkavalla lakolla pyritään vauhdittamaan neuvotteluita jäsenten työehdoista yksityisellä opetusalalla.
Työntekijäjärjestöt ovat käyneet kevään aikana työehtosopimusneuvotteluita työnantajia edustavan Sivistysala ry:n kanssa. Tavoitteena on ollut saada aikaan yksityistä opetusalaa koskeva uusi työehtosopimus.
Osapuolet ovat neuvotelleet valtakunnansovittelijan luona toistaiseksi tuloksetta.
Työntekijäjärjestöjen mukaan näkemykset palkkaratkaisun ja tekstikysymysten osalta ovat kaukana toisistaan työnantajapuolen kanssa. Järjestöt sanovat, että palkkakehityksen on oltava jatkossakin kilpailukykyinen ja luottamushenkilöiden toimintaedellytyksiä on parannettava nykyisestä.
Lue myös aiemmin huhtikuussa julkaistut lakkojutut: Yksityisen opetusalan työriitaan ei saatu ratkaisua – lakko alkaa ensi viikolla
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää