120 miljoonan Eurojackpot-voitto Norjaan – iäkäs nainen pääsi maan rikkaimpien joukkoon yhdessä yössä
120 miljoonan jättipotti meni Norjaan.
Tiistaina 16. tammikuuta pelattu 120 miljoonan Eurojackpot-voitto meni Norjaan. Arvonnassa löytynyt yksi täysosuma osui Itä-norjalaiselle naiselle, kertoo norjalaislehti VG. Norjalaisen rahapeliyhtiön Norsk Tippingin mukaan nainen osti kupongin 12. tammikuuta 50 Norjan kruunulla, eli noin neljällä eurolla.
Norsk Tippingin edustaja Ingrid Roterud Mathisen kertoo VG:lle, että voittoisan kupongin pelannut nimettömänä pysyvä nainen on iäkkäämpi, mutta ei halua tarkentaa onko nainen eläkeläinen.
– Hän on iäkäs, muuta en voi sanoa, Mathisen toteaa.
Voittaja ei ollut nukkunut voittoisana yönä silmäystäkään tajuttuaan voittonsa. Hän oli kuitenkin raottanut hieman suunnitelmiaan Norsk Tippingille.
– Hän sanoi vievänsä koko suuren perheensä etelänmatkalle. Sen lisäksi hän haluaa antaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille. Niistä hän päättää yhdessä perheensä kanssa, Mathisen kertoo.
Voittosumma maksetaan naiselle yhdessä erässä, mutta vielä nainen ei ole rahojaan saanut.
– Tämä on niin valtava voitto, että kaikki käytännön asiat on ensin selvitettävä. Tässä on paljon tunteita ja käytännön asioita, Mathisen sanoo.
Mathisenin mukaan naiselle on järjestetty neuvontaa muun muassa lakiasiaintoimistosta.
Voittoisan lottorivin pelannut nainen ampaisi yhdessä yössä Norjan rikkaimpien ihmisten listalle. Noin 356 norjalaisella on VG:n mukaan yli 1,3 miljardin Norjan kruunun omaisuus.
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää