Eniten matkapuhelinta käyttävillä ei ole muita suurempaa aivokasvainten riskiä, kertoo laaja kansainvälinen tutkimus. Cosmos-tutkimus seurasi aivokasvainten ilmaantuvuutta yli 250 000 kännykänkäyttäjän joukossa lähes 20 vuoden aikana, tiedotti hankkeessa mukana ollut Tampereen yliopisto maanantaina.
Nyt julkaistu selvitys on ensimmäinen etenevä yksilötason seurantatutkimus, jossa kerättiin yksityiskohtaista tietoa osallistujien matkapuhelimen käytöstä.
– Tulokset osoittavat, että niillä, jotka puhuivat eniten matkapuhelimessa, ei ole suurempi riski sairastua aivokasvaimiin kuin muilla, sanoo ympäristölääketieteen professori Maria Feychting Ruotsin Karoliinisesta instituutista tiedotteessa.
Cosmos-tutkimukseen osallistuneiden seuraamista jatketaan matkapuhelinten mahdollisesti aiheuttamien pitkäaikaisten riskien arvioimiseksi.
Uusimmat
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
Lataa lisää