50 vuotta täyttävä Esko Eerikäinen avautui rakkauselämästään
Radiojuontaja Esko Eerikäinen täyttää 20. lokakuuta 50 vuotta.
Radiojuontaja Esko Eerikäinen täyttää pyöreitä 20. lokakuuta, kun 50 vuotta tulee täyteen. Henkisesti hän kokee kuitenkin olevansa roimasti nuorempi.
– Henkinen ikäni on 25–30 vuotta. Tosin kroppa alkaa tuntua, että se on 55 ikävuoden kohdilla. Tässä tasapainoillaan koko ajan. Nyt on ollut ikäkriisi, se on tullut tässä vuoden aikana. 50: se on iso luku, pelottava luku. Muistan, kun isäni täytti 50, ja jotenkin koin, että nyt isä on aika vanha, ja varmaan siirrytään kohta eläkkeelle. Nyt olen itse siinä, Eerikäinen naureskeli Huomenta Suomessa 19. lokakuuta.
Ikääntymisen hyvinä puolina Eerikäinen pitää itsevarmuutta ja sitä, että ylimääräinen hötkyily jää kokonaan pois.
– Osaa nauttia asioista oikeasti. Lähipiirissä on ollut ikäviä sairastumisia, joten kun on itse saanut olla terveenä, niin se ei ole mikään itsestäänselvyys. Herään ja menen nukkumaan onnellisena, Eerikäinen kiteytti.
Eerikäinen ei tekisi elämässään mitään toisin, koska niin hyvät kuin huonotkin asiat ovat johtaneet siihen, missä hän on tänä päivänä.
Sitä suurta rakkautta hän vielä etsii.
– Olen sinkku vielä. Ehkä 60-vuotiaana istun tässä puolisoni kanssa. Ihania ihmisiä olen tavannut, mutta ehkä se iso rakkaus odottaa, Eerikäinen jäi pohtimaan.
Katso yllä olevalta videolta, miten 50 vuotta täyttävä Esko Eerikäinen muistelee Scandinavian Hunks -tanssiryhmän viimeistä kiertuetta.
Alta voit katsoa Esko Eerikäisen haastattelun kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
Lataa lisää