60 on uusi 50! Vanhuus alkaa myöhemmin kuin ennen
Vanhat nuortuvat – ainakin tämän tutkimuksen mukaan. 25 vuoden tutkimuksessa selvisi, että vanhan iän käsite on muuttunut.
Vanhuus alkaa myöhemmin kuin ennen. Amerikkalaisen psykologijärjestön American Psychological Associationin julkaiseman tutkimuksen mukaan keski-ikäiset ja tätä vanhemmat uskovat, että "vanhuus" alkaa myöhemmin kuin saman ikäiset uskoivat vuosikymmeniä sitten, kertoo El País.
Vanhuuden alkaminen lykkääntyi vastaajan ikääntyessä
Tutkimuksessa 14 000 saksalaista koehenkilöä vastasi kyselyyn useita kertoja 25 vuoden aikana. Yksi kysytyistä kysymyksistä oli "minkä ikäisenä ihminen on mielestäsi vanha?"
Henkilöt olivat syntyneet 1911–1974; osa koehenkilöistä värvättiin mukaan tutkimuksen jo alettua.
Vastaajien ikääntyessä myös vastaukset muuttuivat ja vanhuus alkoi aina vain myöhemmin; tutkimuksen loppuvaiheella, kun henkilöt olivat iäkkäimmillään, "vanhaksi iäksi" määritettiin 70–71.
1911 syntyneistä 65-vuotiaista vanhuus alkoi keskimäärin 71-vuotiaana, mutta 1956 syntyneistä 65-vuotiaista se alkoi 74-vuotiaana.
The Hillin mukaan nyky-keski-ikäiset kokivat vanhuuden alkavan 75-vuotiaana. Voisikin siis sanoa, että vanhuus nuortuu jatkuvasti, ja 60 on uusi 50.
"Joku, joka on 60, saattoi vaikuttaa menneisyydessä vanhalta..."
Naisten mielestä vanha ikä alkoi keskimäärin 2,4 vuotta myöhemmin kuin miesten mielestä.
Syitä vanhuuden lykkääntymiselle on useita. Ihmiset elävät pidempään, ja myös "eläkeikäisen elämän" laatu on noussut.
– Naiset elävät usein kauemmin kuin miehet, mikä voisi selittää eron vanhan iän alkamisen ymmärtämisessä, tutkimusta tehnyt Markus Wettstein Humboldtin yliopistolta Berliinistä sanoo.
Monet elämän huippukohdista avioitumisesta lasten saamiseen tapahtuvat myöhemmin kuin ennen. Myös eläkeikä nousee jatkuvasti, mikä osaltaan lykkää vanhuutta.
– Jos elinajanodote on pidempi, oletus vanhan iän alkamisesta voi lykkääntyä hieman. Joku, joka on 60, saattoi vaikuttaa menneisyydessä vanhalta, mutta nyt hän voisi hyvin elää vielä 20 vuotta tai enemmänkin, Wettstein sanoo.
On myös mahdollista, ettei kukaan halua ajatella itseään vanhana nuoruutta korostavassa ja ihannoivassa yhteiskunnassa.
Tutkijoiden mukaan tärkeä tekijä saattaakin olla henkilön subjektiivinen ikä eli se, minkä ikäinen hän tuntee olevansa. Aikuisikäisillä on tapana tuntea itsensä nuoremmiksi kuin mitä kalenteri-ikä kertoo.
Tutkimus julkaistiin Psychology and Aging -lehdessä.
Lue myös: Voiko biologista ikäänsä nuorentaa? "Tietyissä rajoissa" mahdollista – kiinnitä huomio näihin
Katso myös: Näin lapsuuden kehityksellinen trauma vaikuttaa aikuisiällä: "Moni kuvaa, että elämä on ikään kuin lasiseinän takana"
Lähteet: El País, American Psychological Association, The Hill
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää