93 000 euron pankkihuijauksessa onnellinen käänne
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo, että 93 000 euron pankkihuijauksen lopputulos ei ollutkaan niin karu kuin aluksi luultiin.
Poliisi kertoi eilen keskiviikkona pankkihuijauksesta, jossa miehen tileiltä vietiin 93 000 euroa.
Poliisin mukaan mies oli saanut maanantaina sähköpostin "Nordea-pankilta". Viestissä kerrottiin, että miehen tulisi kiireellisesti antaa pankkitietoja.
Mies luuli asioivansa pankin kanssa ja antoi tietojaan sähköpostitse.
Valitettavasti sähköposti oli kuitenkin valheellinen kalasteluyritys, eli lähettäjänä ei todellisuudessa ollut Nordea-pankki.
Viestinvaihdon jälkeen mies oli tarkastanut pankkitilinsä.
– Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa, poliisi kertoi eilen anastetusta summasta.
Lue myös: Suomalaismies menetti yli 90 000 euroa pankkihuijareille – tällaista kikkaa rikolliset käyttivät
Rahat säästyivätkin
Nyt poliisi kertoo, että asiakas ei menettänytkään summaa vaan rahat säästyivät.
Onnelliseen lopputulokseen johti poliisin mukaan asiakkaan ja pankin neuvokas toiminta.
– Asiakas soitti saman tien pankkiin ja kertoi tapahtumasta, minkä jälkeen asiakkaan tili ja kortit suljettiin. Hän teki myös rikosilmoituksen. Pankki teki varoista palautuspyynnön, ja summa kokonaisuudessaan oli saatu palautettua asiakkaan tilille, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Varojen palauttamiseen johtivat poliisin mukaan siis asiakkaan "esimerkillinen oma-aloitteisuus ja pankin tehokas toiminta", poliisi korostaa.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää