Agneta Honkala kilpailee lajissa, jossa tulee kaikkein eniten dopingkäryjä – näin hän suhtautuu ilmiöön
Fitness-urheiluun liitetään usein suoritusta parantavat aineet. Doping-ilmiö näkyy fitnessin osalta myös tilastoissa.
Suomen urheilun eettisen keskuksen testausohjelmassa paljastui vuonna 2021 viisi dopingrikkomusta, joista kolme fitnessissä. Laji on tilastoissa merkittävästi yliedustettuna, sillä testejä tehtiin kaikissa lajeissa yhteensä 2 460, joista 116 fitnessissä.
Katso videolta, miten koko aikuisikänsä treenannut Honkala suhtautuu dopingin käyttämiseen.
Gladiaattorien Cobrana menneinä vuosina esiintynyt 56-vuotias Agneta ”Anki” Honkala sanoo dopingtestauksen olevan syy sille, miksi hän kilpailee Suomen Fitnessurheilun alaisissa kilpailuissa. Testaaminen niissä on järjestelmällistä.
– Se on mielestäni todella hyvä, että sitä valvotaan ja testataan, Honkala toteaa.
Doping-testaaminen on vaikuttanut myös Honkalan kisasijoitukseen. Hän nousi vuoden 2020 fitnessin SM-kisoissa naisten fysiikka -lajissa kolmannelta sijalta toiseksi, kun hänen kilpakumppaninsa jäi kiinni anabolisen aineen käytöstä.
Katso Anki Honkalan koko MTV Vieras -haastattelu tästä.
Uusimmat
-
18:02
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
Lataa lisää