Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko pitää keskustanuorten avausta seksityöstä maaseudulla asiattomana.
Keskustan nuorisojärjestö kertoi eilen linjanneensa valtuuskunnassaan, että seksityöstä voisi tulla maaseudun kantava elinkeino.
Annika Saarikko ei lämpene linjaukselle.
– Keskustanuorten ulostulo seksityön yhdistämisestä maaseudun elinvoimaan oli mielestäni huonosti harkittu ja asiaton, eikä vastaa käsitystäni maaseudun elinvoiman edistämisestä ja mahdollisuuksista. Keskusta arvostaa suomalaista maaseutua ja sen ihmisiä korkealle, Saarikko kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Saarikko kertoo kuitenkin paneutuvansa seksityötä käsittelevään kansalaisaloitteeseen, mikäli se saa aikanaan tarvittavan määrän allekirjoituksia edetäkseen eduskuntakäsittelyyn.
– Ensisijaisesti en näe tarvetta rinnastaa seksityötä muihin elinkeinoihin.
Saarikko toteaa päivityksessään, että keskustanuoret on itsenäinen ja rohkea toimia.
– Virheistä ei pidä lannistua, vaan oppia. Puolue tarvitsee nuoria, uuden sukupolven tekijöitä.
Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio kommentoi Saarikon päivitykseen.
– Yhdyn täysin siihen, että aloitteemme otsikoinnin kanssa tapahtui selkeä virhe, Tapio kirjoittaa.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää