Virolaiskaunotar Anu Saagim kertoo Anna-lehdelle kipeistä ratkaisuistaan äitinä.
Ristomatti Ratian vaimo Anu Saagim, 53, harmittelee Anna-lehden haastattelussa, ettei ollut tarpeeksi läsnä lapsensa elämässä tämän varhaisina vuosina.
Anu saapui Suomeen Neuvosto-Virosta 1980-luvulla mentyään naimisiin porilaisen miehen kanssa. Liitto kesti kolme viikkoa, minkä jälkeen Saagim solmi vielä toisenkin liiton hyötymistarkoituksessa.
Avioliiton Ristomatin kanssa hän kuvailee olevan ensimmäinen, jolloin hän sanoi tahdon rakkaudesta. Kolmannesta avioliitosta syntyi myös Robin-poika Anun ollessa 37-vuotias.
Lehdessä Anu kertoo palanneensa pian synnytyksen jälkeen työskentelemään Ristomatin yritykseen. Ero vauvasta tuntui kipeältä, mutta siitä huolimatta Anu jätti poikansa äitinsä huostaan.
– Tein silti aivan samanlaisen ratkaisun kuin oma äitini aikoinaan: annoin lapseni isoäidin eli oman äitini huolehdittavaksi ja kasvatettavaksi, jotta pystyin keskittymään töihini, Saagim sanoo.
Syy päätökseen oli Saagimin mukaan se, että häntä pyydettiin töihin Just!-lehteen.
– Äitiysloma tuntui turhalta, hän myöntää nyt.
– Kadun rakkaudettomia naimakauppoja ja sitä, että annoin lapseni äitini kasvatettavaksi, Anu tiivistää.
Nykyisin Anulla on hyvät välit teini-ikäiseen poikaansa. Siltikin pojalla on vielä vahvempi suhde häntä paljon hoitaneeseen isoäitiinsä.
– Tulen varmasti vielä kuulemaan siitä, että en ole viettänyt hänen kansaan tarpeeksi aikaa silloin, hän arvelee.
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää