Arktisen jään hupeneminen voi aiheuttaa myös uusia tappavia eläintauteja – jään sulaminen avaa uusia reittejä myös taudeille
Arktisen jään väheneminen koettelee jo monia arktisilla alueilla asuvia eläimiä. Nyt tutkijat varoittavat, että eläimet saattavat jatkossa kohdata myös entistä enemmän tappavia tauteja.
15 vuotta kestäneessä tutkimuksessa ryhmä löysi yhteyden tuhansia eurooppalaisia kirjohylkeitä vuonna 2002 Pohjois-Atlantilla tappaneen, PDV-lyhenteellä tunnetun viruksen ja vuonna 2004 Alaskassa merisaukkoja tappaneen viruksen välillä.
Tutkijat epäilevät, että hupeneva merijää muuttaa ympäristöä, kun arktiselle alueelle avautuu uusia väyliä niin eläimille kuin taudinaiheuttajillekin.
– Eläinten ravinnonsaantiin ja fysiologiseen stressiin vaikuttamisen lisäksi ympäristön muutokset voivat aiheuttaa uusille taudinaiheuttajille altistumista, tutkimusartikkelissa lukee.
Tutkimuksessa arvioidaan, että eläinten käytösten muuttuminen ja fyysisten esteiden poistuminen jään määrän vähenemisen myötä luo uusi reittejä niin eläimille kuin tartuntataudeillekin päästä arktisille alueille.
Tutkimuksen mukaan PDV:tä esiintyi pohjoisella Tyynellämerellä merkittävästi vuonna 2003, ja uudelleen määrä nousi huippuunsa vuonna 2009. Lukemat korreloivat menetetyn jään määrän kanssa. Näin ollen tutkijaryhmä esittää, että taudinaiheuttajat voivat levitä eri merialueiden populaatioiden välillä entistä helpommin, kun jään määrä hupenee.
Uusimmat
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
Lataa lisää