Edellispäivänä miesystävänsä traagisesti menettänyt valkovenäläinen tennistähti Aryna Sabalenka palasi tiistaina harjoituksiin ennen Miamin WTA-turnauksen alkua. Sabalenkan miesystävä, entinen NHL-kiekkoilija Konstantin Koltsov, 42, kuoli Miamin alueella maanantaina.
Miami-Daden piirikunnan poliisin mukaan kyseessä oli todennäköisesti itsemurha eikä kuolemaan uskota liittyvän rikosta. Poliisi sai sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hieman puolenyön jälkeen hälytyksen miamilaiseen hotelliin, jossa mies oli hypännyt alas parvekkeelta.
Sabalenka ei ole kommentoinut miesystävänsä kuolemaa julkisesti. 25-vuotias tennispelaaja nähtiin kuitenkin jo tiistaina harjoittelemassa omalta osaltaan torstaina tai perjantaina käynnistyvään Miamin WTA-turnaukseen.
Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmaa, osallistuuko Sabalenka turnaukseen. Hänen ensimmäisen kierroksen vastuksensa olisi espanjalainen Paula Badosa, joka pudotti karsintakierroksella yllättäen dopingpannasta juuri vapautuneen Simona Halepin.
Sabalenka ja Koltsov nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä vuonna 2021. Koltsovilla on aiemmasta avioliitostaan kolme poikaa.
Koltsov oli Pittsburgh Penguinsin ykköskierroksen varaus vuoden 1999 NHL:n varaustilaisuudesta. Hän pelasi seurassa vuosina 2003–06 tehden sen jälkeen mittavan uran KHL:ssä pelaajana ja valmentajana. Koltsov edusti myös Valko-Venäjää vuosien 2002 ja 2010 olympialaisissa.
Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Surunauha ry:n numerot 044 751 9916 ja 044 977 9428 palvelevat arkisin klo 9–15.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää