Jane tuli tutuksi televisiokatsojille Au pairit Miamissa -kaudelta.
Ylen suositusta Au pairit -sarjasta starttaa jo seitsemäs kausi. Tällä kertaa viisi suomalaisnuorta matkaa maailman toiselle puolelle Uuteen-Seelantiin.
Uudella kaudella on mukana myös tuttu kasvo, viime kaudella Miamissa nähty Jane. Hänen lisäkseen ohjelmassa päästään seuraamaan tempperamenttisen Emelin, rauhallisen Sinin, lupsakan Jussin ja seikkailunhaluisen Adan elämää Aucklandin kaupungissa. Ohjelman tiedotteessa kerrotaan, että au paireilla kipinät sinkoilevat monellakin tavalla, kun erilaiset persoonat tutustuvat toisiinsa.
Jane aiheutti viime kaudella pienenmoista kohua suorasukaisilla kommenteillaan ja vauhdikkailla bileilloillaan. Nähtäväksi jää, minkälainen nuori nainen tulevalla kaudella nähdään.
Ohjelman esittelyvideolla Jane saapuu perheeseen innostuneena. Perheen isä David kysyy naiselta heti suoran kysymyksen.
– Juotko?...siis alkoholia, hän kysyy hämmästyneeltä Janelta.
– Siis juon, Jane toteaa, jonka jälkeen hän herähtää valtaisaan nauruun.
– Oli hauskaa, kun se oli heti, että viiniä vaan ja kaljaa vaan. Uskon, että tullaan hyvin juttuun, Jane toteaa esittelyvideolla.
Au pairit:
Jane, 24.
Pohjanmaalta kotoisin oleva räiskyvä Jane työskenteli ennen uusinta kautta Aurinkorannoilla.
Jane on viime vuosina tehnyt myös lukuisia esiintymistöitä niin mainoksissa kuin päivittäissarjoissakin.
Aucklandissa Janen tervetulleeksi toivottaa nelihenkinen perhe, johon kuuluvat Dannielle Turner ja David Hardy sekä heidän poikansa Ben (12 v) ja Zavier (9 v).
Ada, 20, Espoo.
Ada kertoo tiedotteessa kasvaneensa suuressa mormoniperheessä, jonka vuoksi hän on jäänyt paitsi asioista, joita useimmat nuoret kokeilevat. Mormoneilta kun on kielletty esimerkiksi kiroilu, esiaviollinen seksi, alkoholi, tupakka, kahvi, tee ja paljastava pukeutuminen. Adalla on ristiriitaiset tunteet uskonnon suhteen, ja hän toivookin ulkomailla vietetyn ajan tuovan lisää itsenäisyyttä ja selkeyttä tulevaisuuteen. Vaikka Adalla on lastenhoidosta kokemusta nuorempien sisarustensa kautta, hän ei ole koskaan joutunut tekemään kotitöitä. Ada lähtee reissuun sydän avoinna romanttisillekin seikkailuille.
Aucklandissa Adaa odottaa nelihenkinen Mannin perhe: äiti Brooke, isä Dylan, 4,5-vuotias Tenzin ja 1,5-vuotias Toby.
Emel, 19, Vantaa.
Emel kertoo tiedotteessa asuneensa omillaan jo pari vuotta. Puoliksi turkkilainen nuori nainen kuvailee itseään temperamenttiseksi ja itsenäiseksi, mutta hänestä löytyy myös herkyyttäkin. Emelille au pairina oleminen ei ole vierasta, sillä hän on ollut aiemminkin lastenhoitajan tehtävissä ulkomailla. Häntä on kiusattu tumman ulkonäön vuoksi alakoulusta lähtien, ja se on jättänyt arpensa. Emeliä jää kaipaamaan Suomeen poikaystävä Viki.
Emelin host-perheeseen kuuluvat viimeisillään raskaana oleva äiti Emily, isä Anthony sekä 5-vuotias Molly, 3-vuotias Buddy ja Rio-koira.
Jussi, 20, Jyväskylä.
Vielä lapsuudenkodissaan asuva Jussi työskentelee huoltoasemalla ja haluaisi tehdä jotain repäisevää ennen jatko-opintojen aloittamista. Jussi on hakenut farmaseutin sekä proviisorin koulutus-ohjelmiin. Skeittausta harrastava Jussi luonnehtii itseään hajamieliseksi, ja myös vanhempia huolettaa se, miten tämä suoriutuu kotitöistä. Suomeen häntä jää perheen lisäksi kaipaamaan tyttöystävä Edit.
Uudessa-Seelannissa Jussin ottaa vastaan viisihenkinen Cheethamin perhe. Opettajapariskunta Clare ja Neil asuvat Aucklandissa lastensa Henryn (10 v), Oliverin (8 v), ja Emilian (4 v) kanssa.
Sini, 20, Kittilä.
Sini kertoo tiedotteessa, että matka maailman toiselle laidalle tulee olemaan jännittävä, sillä hän ei ole juurikaan matkustellut. Sini kertoo olevansa absolutisti ja häntä huolettaakin se, että vaativatko muut au pairit häntä väkisin kanssaan viihteelle. Luokanopettajan ammatista haaveileva Sini on asunut koko ikänsä äitinsä kanssa kahdestaan.
Uudessa-Seelannissa kotihiireksi itseään kuvailevan Sinin ottaa vastaan Peter ja Wilbyn Mitchell sekä pojat Miguel (10 v) ja Bo (11 v), jotka ovat alun perin kotoisin Etelä-Afrikasta, mutta ovat asuneet Aucklandissa kahdeksan vuotta.
Uusimmat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
Lataa lisää