Tänään on saatu nauttia hienosta ulkoilusäästä, mutta jo huomenna tilanne muuttuu, kun pilviä levittäytyy Suomen ylle. Ensi viikon lämpötilat jäävät aiemmin ennakoitua lauhemmiksi.
Pohjoisessa pakkasta on noin 15 astetta, etelässä vain muutamia.
Forecan meteorologi Kristain Roine kertoo, että ensi viikko alkaa pilvisenä.
– Etenkin huominen maanatai, tiistai ja keskiviikko ovat pilvisiä. Seuraava tämän päivän eli sunnuntain kaltainen aurinkoinen päivä on luvassa torstaina. Myös perjantai näyttää näillä näkymin aurinkoiselta.
Tuolloin pakkasta on koko maassa, etelässä enimmillään 5 astetta, maan keskiosassa noin 10 astetta ja Lapissa 10-20 astetta.
Uusimmat
-
17:43
Suomelle historiallinen MM-mitali judossa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
Lataa lisää