Kevätaurinko saa ihmiset suojaamaan silmänsä aurinkolaseilla, mutta sillä saattaa olla haitallisia seurauksia kehon biologisille prosesseille.
Tutkimusten mukaan auringonvalolle kannattaa altistaa itsensä ilman aurinkolaseja etenkin aamuisin. Auringonvalolla on monia hyötyjä, jotka jäävät saamatta, mikäli silmät peitetään pitkin päivää aurinkolaseilla. Auringon positiiviset vaikutukset kehon eri toimintoihin välittyvät silmissä sijaitsevien erityisten reseptorien välityksellä.
Hormonit hyrräämään
Työelämän aivosuunnittelija, liikuntalääketieteen ja aivoterveysalan yrittäjä Teemu Vornanen kertoo, että auringonvalo lisää esimerkiksi dopamiinin määrää aivoissa, mikä lisää sekä vireystilaa ja draivia, mutta tehostaa myös oppimista ja muita kognitiivisia toimintoja.
– Auringonvalolla aamulla on todella suuri merkitys. Valolle altistuminen vaikuttaa mielialaasi, vireystilaasi, keskittymiskykyysi sekä unenlaatuusi.
Varhaiselle auringonvalolle altistuminen vaikuttaa positiivisesti sirkadiaaniseen vuorokausirytmiimme, joka on kehon luonnollinen 24 tunnin sisäinen kello. Tämä kello säätelee kehon monia tärkeitä biologisia prosesseja, kuten unirytmiä, aineenvaihduntaa ja hormonitoimintaa. Vornasen mukaan aurinkoisena aamuna on ulos syytä mennä heti herättyä ainakin 5–10 minuutiksi.
– Pilvisenä päivänä valoaltistuksen tulisi olla hieman pidempi, vähintään 15–20 minuuttia. Tämä johtuu siitä, että auringon siniseen valonpituuteen reagoivat melanopsiinisolut tarvitsevat sekä riittävän kirkasta valoa että sopivan mittaisen valoaltistusjakson viestiäkseen aivoille aamun alkamisesta.
Herättää ja nukuttaa
Auringonvalolle altistuminen ei pelkästään herätä, vaan se myös edesauttaa nukahtamista illalla, sillä unihormonit alkavat silloin toimia optimaalisesti.
– Ihmisen sisäinen kello ja vuorokausirytmi pohjautuvat suurelta osin valon määrään. Kun silmän verkkokalvolle osuu päivänvaloa, solut kertovat aivoille, että on aika herätä, joten elimistö ei ryhdy tuottamaan nukahtamista edistävää hormonia, melatoninia, Teemu Vornanen kertoo.
– Aurinkolaseille on siis ehdottomasti paikkansa, sillä liian voimakas säteily voi olla haitallista silmille. Kuitenkin silloin, kun pärjäät ilman, kannattaa lasit olla pukematta päälle, Vornanen ohjeistaa.
Vornasen mukaan on myös tärkeää ymmärtää, että auringonvalolla ei ole samaa vaikutusta lasin läpi nautittuna.
– Ikkuna suodattaa pois osan auringon sinisestä valosta.
Hormonit hyrräämään
Tutkimuksissa on Teemu Vornasen mukaan myös selvinnyt, että auringonvalo vaikuttaa positiivisesti myös ihoaltistuksen kautta.
– Jo puoli tuntia auringossa iltapäivällä lisäsi koehenkilöiden testosteronia, estrogeeniä, myönteistä mielialaa sekä libidoa, sekä miehillä että naisilla. Vaikutukset voidaan saavuttaa esim. pukeutumalla shortseihin ja t-paitaan aurinkoisena kesäpäivänä, Vornanen vinkkaa.
Parasta olisi, jos aamuisen valolle altistumisen yhdistäisi liikuntaan, sillä valon lisäksi myös fyysinen aktiivisuus aamulla tahdistaa kehon hormonitoimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla.
– Aamuinen auringonvalo lisää stressihormoni kortisolin tuotantoa, jota tarvitsemme aamuisin, sillä se auttaa nostamaan energiatasojamme.
Jos valoisan aika kuluu pitkälti konttorissa istuen, neuvoo Vornanen tietotyöläisiä tauottamaan työpäivää ulkoilmassa.
– Pitkin päivää nautittuna auringonvalo auttaa myös lisäämään usean eri molekyylin, kuten dopamiinin, norepinefriinin ja epinefriinin tuotantoa, jotka ovat yhdistetty parempaan motivaatioon, keskittymiskykyyn sekä oppimiseen.
Lähde: Parikh, R., Sorek, E., Parikh, S., Michael, K., Bikovski, L., Tshori, S., ... & Levy, C. (2021). Skin exposure to UVB light induces a skin-brain-gonad axis and sexual behavior. Cell Reports, 36(8), 109579.
Lue myös:
Katso myös:
Uusimmat
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
Lataa lisää