Käyttöönoton arvioidaan tapahtuvan tarkastuksen jälkeen 22. huhtikuuta.
Suomen ja Viron välillä kulkevan merenalaisen Balticconnector-kaasuputken korjaustyöt ovat valmistuneet, ja käyttöönoton arvioidaan tapahtuvan tarkastuksen jälkeen 22. huhtikuuta. Asiasta kertoi siirtoverkkoyhtiö Gasgrid Finland nettisivullaan torstaina.
Suomen kaasujärjestelmän tilanne on yhtiön mukaan vakaa ja kaasun saannin edellytykset turvattu.
Balticconnector-kaasuputkessa havaittiin vaurioita viime lokakuussa Suomen talousvyöhykkeeseen kuuluvalla alueella.
Tällä haavaa Suomen ja Viron välinen kaasun siirto putkea myöten on keskeytynyt.
Korjaustöiden valmistumisesta kertoi aiemmin Ylen uutiset.
Epätavallinen paineen lasku
Gasgrid Finland ja Viron kaasuverkonhaltija Elering havaitsivat 8. lokakuuta epätavallista paineen laskua kaasuputkessa. Putkiosuus eristettiin sulkemalla Balticconnectorin venttiilit. Tämän ansiosta kaasuvuoto pysähtyi.
Vaikka Suomen ja Viron välinen kaasun siirto putkea myöten on keskeytynyt, Suomen kaasujärjestelmän tila on Gasgrid Finlandin mukaan vakaa, ja kaasun saanti turvattu Inkoon LNG-terminaalista.
Balticconnectorin korjaus on valmistunut suunnitelmien mukaisesti. Merellä tehtyjen korjaustöiden lisäksi on käynnistetty myös putken käyttöönottoa valmistelevat työvaiheet, joiden toteutus tapahtuu maa-alueilta käsin Suomessa sekä Virossa.
Käyttöönottoa valmistelevien työvaiheiden jälkeen voidaan edetä varsinaiseen käyttöönottoon, joka tapahtuu vaiheittain. Meriputki huuhdellaan ensin puhdistetulla vedellä. Tämän jälkeen putki tyhjennetään, ja putken geometria tarkastetaan sisältä. Tarkastuksen jälkeen putki kuivataan ja täytetään kaasulla.
Kaasuputken vaurio havaittiin siis Suomen talousvyöhykkeeseen kuuluvalla alueella. Keskusrikospoliisi on epäillyt vaurion aiheuttajaksi kiinalaisen Newnew Polar Bear -nimisen rahtialuksen ankkuria.
Katso alla olevalta uutisjuttumme Balticconnectorista lokakuulta 2023:
Juttua täydennetty kauttaaltaan 4.4.24 klo 21.16.
Juttua korjattu 5.4.24 klo 20.43: Alun perin luki, että aiheesta olisi kertonut aiemmin Verkkouutiset. OIkeasti aiheesta kertoi aikaisemmin Ylen uutiset.
Uusimmat
-
17:28
MTV seuraa: Leijonilta hurjaa ryöpytystä! Puustinen iskee taululle 2–0
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
Lataa lisää