Espanjalaiskuljettaja Carlos Sainz kertoo haluavansa nopeuttaa F1-sopimusneuvotteluja. Ensi vuoden ajokuvioihin on saatava selvyys mahdollisimman pian.
Tämän kauden loppuun Ferrarilla ajava espanjalainen on ilman sopimusta ensi vuodelle, kun seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamiltonin vie hänen ajopaikkansa. Sainz on ainoa, joka on onnistunut päihittämään heinäkuusta 2022 lähtien F1-ratoja dominoineet Red Bullin kuskit. Viimeksi hän teki sen voittamalla Australiassa maaliskuussa.
Ennen Japanin osakilpailua Sainz kertoi medialle keskustelevansa useiden eri tiimien kanssa jatkostaan.
– Minun ja taustajoukkojeni on tehtävä niin, sillä minulla ei ole vielä sopimusta ensi kaudeksi.
– Kyse on vain yksityiskohdista ja realistisista vaihtoehdoista, ja siitä, mikä on minun ja tulevaisuuteni kannalta paras vaihtoehto, hän lisäsi.
– Tärkeintä on viedä prosessia eteenpäin ja toivottavasti saada asiat selviksi ennemmin nyt kuin liian myöhään.
Sainz ei ole ainoa kuljettaja, jolle tulevaisuus on vielä epävarma. Yli puolet tämän kauden kuskeista on vailla sopimusta.
Potentiaalisia vapaita ajopaikkoja Sainzille ovat muun muassa Red Bullin toinen pesti kolminkertaisen maailmanmestarin Max Verstappenin tallikaverina, Hamiltonin korvaaja Mercedeksellä tai Audiksi vuonna 2026 muuttuva Sauber.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Sainz voitti Melbournen osakilpailun vain pari viikkoa umpilisäkkeen poiston jälkeen. Vaiva pakotti espanjalaisen jättämään Saudi-Arabian kisaviikonlopun välistä.
LUE MYÖS: Sebastian Vettel tapasi Mercedes-pomon – spekulaatio roihahti: "Paluuajatus on käynyt mielessäni"
Vielä toipuva espanjalaiskuljettaja vakuuttaa olevansa nyt mukana täysin tehoin.
– Viime viikot olen polkupyöräillyt. Jäin Australiaan viikoksi ja nyt olen palannut takaisin kuntosalille, hän toteaa.
– En selvästi pysty vielä nostamaan raskaita painoja, kuten aiemmin. Mutta ainakin saan harjoitukseni tehtyä ja koen olevani huippukunnossa.
Viime kaudella Japanin osakilpailu ajettiin syyskuun lopulla. Sainzin mukaan vauhti oli hyvä, mutta Suzuka voi kuitenkin olla haastava rata Ferrarille.
– On aika nähdä pystymmekö olemaan lähempänä kärkeä. Rata on yksi suosikeistani, ellei jopa suosikki. Haluaisin päästä nauttimaan huikeasta radasta hieman enemmän kuin viime vuonna, hän tuumaa.
Uusimmat
-
22:07
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
Lataa lisää