Puolueiden edustajat ovat tyynnytelleet tilannetta sanomalla, että vaikka salaiseksi luokiteltu tieto on merkittävä, syytä paniikkiin ei ole.
Yhdysvalloissa edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtajan Mike Turnerin antama poikkeuksellinen lausunto vakavasta kansallisesta turvallisuusuhasta liittyy Venäjään, avaruuteen ja Venäjän aikeisiin asettaa ydinase avaruuteen.
Tietojen mukaan Venäjän aikeissa ei olisi käyttää ydinasetta maassa olevia kohteita vastaan, vaan mahdollisesti satelliitteihin. NBC:n mukaan Valkoisen talon on määrä keskustella lausunnon sisällöstä kongressin kanssa torstaina.
Puolueiden edustajat ovat tyynnytelleet tilannetta sanomalla, että vaikka salaiseksi luokiteltu tieto on merkittävä, syytä paniikkiin ei ole.
New York Times -lehden tietojen mukaan Venäjällä ei kuitenkaan vielä ole kuvailtua kyvykkyyttä avaruudessa.
Tapaaminen torstaina
Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona silminnähden turhautuneena Turnerin aikaiseen ulostuloon, että neuvonpito kongressin ja tiedustelukomitean korkean johdon kanssa oli jo valmiiksi suunniteltuna torstaille.
Kongressin jäsenet ovat saaneet tutustua ainakin osaan tiedoista etukäteen.
NBC:n mukaan tiedustelukomitean puheenjohtaja Turner palasi hiljattain kongressin valtuuskunnan vierailulta Ukrainasta.
Turvallisuusuhasta kerrotaan tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen aseapu Ukrainalle, kuten myös Israelille ja Taiwanille on jumissa kongressissa.
Senaatin jo hyväksymä kymmenien miljardien paketti ei edustajainhuoneen republikaanipuhemies Mike Johnsonin mukaan tule edustajainhuoneeseen äänestykseen, ellei pakettiin lisätä myös maan sisäistä rajapolitiikkaa ja siihen puuttumista.
Uusimmat
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
Lataa lisää