Ei ollutkaan seksipäänsärky: 61-vuotiaan naisen vaiva olisi voinut viedä hengen
Naisen seksipäänsärky olikin oire jostakin vakavammasta.
Seksi saattaa laukaista päänsäryn, joka yleensä on harmiton. 61-vuotiaan naisen tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut, kertoo PsyPost.
Koki kovaa kipua seksin jälkeen
Seksipäänsärky on eräänlainen rasituspäänsärky, jota esiintyy kuormittavan liikunnan aikana. Harvinaisessa tapauksessa 61-vuotias alkoi seksin jälkeen kärsiä kovasta särystä, johon käsikauppalääkkeet eivät auttaneet. Kun naisella ilmeni näköhäiriöitä, hän päätti hakeutua lääkäriin.
Nainen kuvasi kivun voimakkuudeksi 10/10 eli asteikon korkeimman luvun.
Kipu olikin aivoverenvuodon oire
Kävi ilmi, että seksipääkivun sijaan särky olikin aivoverenvuodon oire. Varsinaista syytä, kuten olemassa olevaa sairautta tai muuta tilaa, verenvuodolle ei löydetty.
Nainen toipui vaivastaan täysin vuodessa; näkökin palautui normaaliksi.
Naisesta kirjoitettiin tapausraportti BMJ Case Reports -julkaisuun; otsikossa lääkärit totesivat, että kyseessä oli "ei-niin-onnellinen loppu" seksuaalisille aktiviteeteille.
Vuonna 2017 seksipäänsäryksi luultu vaiva halvaannutti raskaana olevan naisen ja vei hänet pyörätuoliin.
Katso myös: Milloin päänsärystä pitää huolestua?
Lähteet: PsyPost, BMJ Case Reports
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää