Ekonomistilta karu huomio kuluttajien tilanteesta – luottamus omaan rahatilanteeseen heikointa yli 20 vuoteen
Yrityksissä uskotaan pitkästä aikaa, että talouden käänne on jo lähellä. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yritysten luottamus lähti vihdoin nousuun kaikilla sen päätoimialoilla. Sen sijaan kuluttajien luottamus omaan talouteen on vajonnut heikoimmalle tasolle vuosikymmeniin.
Joulun välipäivien kirkas talvisää kuvastaa hyvin Suomen talouden suuntaa. Kylmää on luvassa, mutta horisontissa näkyy myös valonpilkahdus. Elinkeinoelämän keskusliitto kertoo, että yritysten luottamus on lähtenyt nousuun sen kaikilla päätoimialoilla.
– Pitää toki muistaa, että taso on hyvin alhainen. Nyt nähtiin joulukuussa nousua rakentamisen puolella, joka on kyntänyt tässä hankalasti ja tulee varmaan olemaankin hankalassa tilanteessa. Ja sitten nähtiin myös palveluissa. Sen sijaan kaupassa ja teollisuudessa ei suurta muutosta, mutta joka tapauksessa [suuri kuva on] hivenen ylöspäin, sanoo johtaja Sami Pakarinen Elinkeinoelämän Keskusliitosta.
Joka viides odottaa käännettä huonompaan
Kuluttajien luottamus omaan talouteen taas on ollut laskussa jo huhtikuusta alkaen, eikä suunta ole muuttunut. Joulukuussa tehdyn tutkimuksen mukaan 28 prosenttia suomalaisista arvioi oman taloutensa paranevan seuraavan vuoden aikana.
Oman talouden heikkenemiseen uskoo 20 prosenttia suomalaisista.
– Luvuissa pistää silmään etenkin se, että kuluttajien arvio omasta rahatilanteesta ei ole ollut näin huono sitten vuoden 2000. Varsinkin arviot omasta taloudesta ovat nyt todella heikkoja. Sen sijaan arviot omasta taloudesta 12 kuukauden kuluttua eivät ole ihan niin heikolla tasolla, vaan ne ovat vielä niukasti positiivisen puolella, sanoo ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä.
Investointien tilanne harvinainen
Yrityksillä on yleisesti myönteisemmät odotukset tulevasta kuin kuluttajilla. Vientitilastojen ja yritysten tilauskirjojen perusteella talouden positiivista käännettä saadaan kuitenkin vielä odottaa. Tämä näkyy suoraan esimerkiksi investointien määrässä.
Niiden taso näyttää lähitulevaisuudessa näyttää heikolta. Toisaalta hyviä uutisiakin on.
– Harvoin meillä on ollut Suomessa tilanne, että vaikka meillä tällä hetkellä on hankalaa, niin kuitenkin näköpiirissä on investointeja, ennen kaikkea 2025–2026 eteenpäin, sanoo EK:n Sami Pakarinen.
Uusimmat
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
Lataa lisää