"Eläinlääkäri olisi luultavasti ehdottanut sen lopettamista" – nainen löysi pientareelta erikoisen näköisen olennon
Uusiseelantilainen nainen löysi tienpientareelta erikoisen näköisen eläimen, jonka lajia oli vaikea ensinäkemältä tunnistaa.
Hollie Warren löysi toukokuun lopulla tienviereltä nukkavierun eläimen. Työmatkalla ollut nainen oli pysähtynyt tutkimaan tarkemmin tiellä vaivalloisesti etenevää olentoa.
Ensi töikseen Hollie kertoo googlettaneensa Uuden-Seelannin jyrsijät, koska ei ollut pystynyt määrittämään eläimen lajia sen ulkonäön perusteella.
– Tarkastelin sitä lähempää ja huomasin, että sillä oli muutama piikki sen selässä. Niiden perusteella tajusin, että eläimen on oltava siili, Hollie kertoo.
"En voinut jättää sitä"
Hollie oli arvioinut tilanteessa, että siili olisi tuskin selvinnyt ilman apua.
– En voinut jättää sitä. En usko, että kovin moni ihminen olisi pystynyt, Hollie uskoo.
Hän otti Nuggetiksi nimeämän siilin kotiinsa ja soitti paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.
– En soittanut eläinlääkärille, koska siilit luokitellaan Uudessa-Seelannissa tuhoeläimiksi. Eläinlääkäri olisi luultavasti ehdottanut sen lopettamista, Hollie spekuloi.
Hollie suostui itse vapaaehtoisesti hoitamaan siiliä. Piikkinsä menettänyt sairas Nugget kärsi syyhypunkin aiheuttamasta kapista.
Hollielle näytetiin kuinka Nuggetia tulisi hoivata parantavilla öljykylvyillä, jotka auttaisivat siilin kuivan ihon ongelmiin ja edistivät siilin piikkien kasvua.
Hollie kertoo, että Nugget palautetaan takaisin luontoon kesän aikana, kuhan sen piikit ovat kasvaneet takaisin.
– Nuggetin parantumisprosessi on ollut aika erityislaatuinen. Se on muuttunut möntistä, joka näytti likaiselta kivenmurikalta kauniiksi pikkusiiliksi, jolla on kauniit piikit, Hollie kertoo.
Lähde: Reuters/Storyful
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää