Ellin, 26, selkä hajosi yllättäen Maanpuolustuskoulun pikamarssilla ja hän joutui pyörätuoliin – elämä löysi uuden suunnan Mun maailma -kuvausten jälkeen
26-vuotias Elli Kuivala on yksi viidestä nuoresta, joka jakaa elämäänsä käännekohdassa Mun maailma -ohjelmassa. Elli istuu tällä hetkellä pyörätuolissa, mutta liikuntakyvyn pitäisi palata sen myötä, kun hän käsittelee traumaattisia asioita.
Arman Alizadin ohjaama uusi realitysarja Mun maailma vie viiden 18–25-vuotiaan nuoren maailmaan, joiden elämä on eräänlaisessa käännekohdassa. Sarja koostuu päähenkilöiden itse kuvaamista videopäiväkirjoista sekä seurantamateriaaleista, jotka nivoutuvat yhteen päähenkilöiden elämässä tapahtuvien asioiden myötä.
Yksi päähenkilöistä on nyt jo 26-vuotias espoolainen Elli Kuivala, joka joutui pyörätuoliin sen jälkeen, kun oli Maanpuolustuskoulun viikonloppukurssilla Pansiossa. Kurssi oli järjestetty armeijaan lähteville naisille. Pikamarssilla hänen selkänsä yhtäkkiä hajosi ja hän joutui neurologiselle osastolle. Raajojen heikkous eteni siihen, että kotiin lähtiessä Ellin toinen jalka ei toiminut enää ollenkaan.
Oikea jalka halvaantui alussa neljässä päivässä, minkä jälkeen Elli pystyi kulkemaan vielä puolisen vuotta keppien kanssa. Vasen jalka alkoi kuitenkin heiketä, joten Elli on ollut nyt kaksi vuotta kokonaan pyörätuolissa.
Pyörätuoliin joutuminen kärjistyi itsemurhayritykseen keväällä 2021, jonka myötä Elli oli kaksi kuukautta psykiatrisella osastolla ja sen jälkeen kolme kuukautta päiväosastolla Raumalla. Sitä kautta Elli sai herätyksen, mitä kaikkea elämässä voi menettää. Nyt hänellä menee koko ajan paremmin.
Diagnoosiksi Elli on saanut toiminnallisen pareesin, joka on hänen mukaansa halvaus, jolle ei löydy fyysistä tai selittävää syytä. Uusimpana diagnoosina on konversiohäiriö, joka on traumalähtöinen.
– Yleensä on käsittelemättömiä asioita, joiden takia keho vetää tilttiin, Elli selventää Mun maailma -ohjelmassa.
Elli käy posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) työryhmässä. Liikuntakyvyn pitäisi palautua sen myötä, kun käsittelee asioita.
Elämä muuttui kuvausten jälkeen toden teolla
Ellille soitettiin tammikuussa 2022 ja kerrottiin ohjelmasta. Hän luuli sitä aluksi siskon järjestämäksi kepposeksi, mutta viikkoa myöhemmin Elli oli oikeasti videopalaverissa Armanin kanssa.
– Nopea päätös, mutta ihan hirveän vaikea. En ajatellut, että haluaisin julkisuuteen, mutta sitten mietin, että pystyn auttamaan näin ihmisiä, jotka käyvät läpi jotakin isompaa terveyskriisiä. Ohjelma olikin huikea kokemus! Sain todella paljon varmuutta ohjelman kautta ja opin itsestäni valtavasti puolivuotisen aikana. En olisi voinut kuvitellakaan, että tällainen kokemus on mahdollinen, Elli kertoi MTV Uutisille.
Elli koki itsensä kuvaamisen pelottavaksi, varsinkin alussa. Sitä se on vieläkin, mutta kuvaamisesta on tullut koko ajan varmempaa ja luonnollisempaa.
– Se ei enää stressannut niin paljon, eikä sitä yliajatellut koko ajan. Eniten pelotti, että ihmiset näkevät minusta todella paljon. Puhuin itselle tärkeistä ja isoista asioista, niin mietin, saanko tuotua ne esiin oikealla tavalla.
Haastavinta Ellille itsensä kuvaamisessa oli säilyttää tietynlainen aitous.
– Tuotannolta tulikin palautetta, että voi näyttää enemmän, ettei pyörätuolin kanssa kulkeminen ole aina niin helppoa. En uskaltanut juurikaan tuoda mitään negatiivista esiin, varsinkaan tunteita. Koko ajan itsestä puhuminen tuntui alkuun todella teennäiseltä.
Ohjelman kuvauksien jälkeen Ellin elämä on muuttunut toden teolla: hän on perustamassa koruyritystä, vaikka hänen osaltaan sarja loppuu työnhakuun.
– Tässä on ollut paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. Perhettämme kosketti suuri menetys, ja teen tämän koko yrityksen isäni muistolle. Tein ohjelman aikana ensimmäisen oman koruni, ja siitä se lähti. Puusepän opintoja olen käynyt, ja silloin suunnitellut omaa yritystä, mutta korut tulivat aivan uutena juttuna. Nyt, kun tilanne on jalkojen kannalta muuttunut, niin korujen kautta voin luoda ja tehdä itse.
Ohjelman julkaisu ei jännitä, sillä Elli on oman, reilun osansa ableismista, eli vammaisuuden perusteella tapahtuvasta syrjinnästä, joutunut jo kokemaan.
– Tiedän, että sitä on tulossa, ja tulee koko sen ajan, kun olen tuolissa. Olen miettinyt perheeseeni ja muihin läheisiin kohdistuvia kommentteja – ne menevät herkästi ihon alle, Elli pohti.
Katso videolta, miten Elli silotteli Mun maailma -ohjelmaan kuvaamaansa materiaalia.
Katso esimakua Mun maailma -ohjelmasta täältä.
Mun maailma alkaa MTV Katsomossa ke 27. maaliskuuta. Jaksoja julkaistaan kolme jaksoa viikossa keskiviikkoisin. MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan ensimmäisellä viikolla kuusi jaksoa, jonka jälkeen sarjaa julkaistaan kolmen jakson viikkotahdilla keskiviikkoisin.
Uusimmat
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
Lataa lisää