Elon Muskin aivosirua testattiin ihmisellä: Halvaantunut Noland käyttää tietokonetta ajatuksen voimalla
Elon Muskin aivosiruja kehittävä startup-yritys esitteli ensimmäisen ihmiskokeen tuloksia. Neliraajahalvaantunut Noland Arbaugh pystyy nyt pelaamaan tietokoneella shakkia – konkreettisesti aivojumpan avulla.
29-vuotias Noland Arbaugh halvaantui olkapäistään alaspäin sukellusonnettomuudessa. Mies on pyörätuolissa, eikä hän ole kahdeksaan vuoteen voinut liikkua lainkaan omatoimisesti.
– Olen täysin neliraajahalvaantunut, Arbaugh kertoo.
Noland Arbaugh on ensimmäinen ihminen, jolle asennettiin Neuralink-aivosiru.
Kyseessä on implantti, joka asennetaan ihmisen aivoihin. Kooltaan se on viiden pinotun kolikon suuruinen.
Neuralink-insinööri Bliss Chapman striimasi keskiviikkona viestipalvelu X:ään suorana, kuinka Arbaugh ohjasi tietokoneen hiirtä ajatuksillaan.
Videolla nähdään, kuinka shakkipelin nappulat liikkuvat ruudulla, samalla kun Arbaugh selittää, miten hän siinä onnistuu.
– Se oli villi kokemus, kun tuijotin tiettyä kohtaa näytöllä ja hiiri liikkui sinne, Arbaugh kertoo.
Neuroteknologiayhtiön tavoitteena on rakentaa suoria viestiyhteyksiä ihmisaivojen ja tietokoneiden välille, ja mahdollisesti jopa auttaa neurologisten sairauksien kuten ALS:n tai parkinsonin hoidossa.
Neuralink-yhtiö on tehnyt aivosirulla tuhansia eläinkokeita. Vuonna 2022 uutistoimisto Reuters kertoi, että ainakin 1 500 eläintä on kuollut Neuralinkin eläinkokeissa.Näiden eläinten joukossa on yli 280 lammasta, sikaa ja apinaa.
Uusimmat
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
15:33
Kohuliikemies Jussi Uotin juhlat kärjistyivät pahoinpitelyiksi – ajoi lopulta poikansa päälle autolla
-
15:22
MTV:n kysely: Nämä teemat kiinnostavat eurovaaleissa – sukupuolella merkittävä vaikutus
-
15:16
Ylinopeus ja varomaton kaistanvaihto tallentuivat poliisin kameraan Helsingissä: "Ei nyt mennyt ihan nappiin"
-
15:12
Väkivallantekijöitä auttavan Aggredin työntekijä pahoinpideltiin – kolmelle miehelle tuomiot
-
15:05
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
15:02
Täysi kaaos golfin arvoturnauksessa: Maailman ykköspelaaja vietiin käsiraudoissa poliisiautoon – yksi kuollut onnettomuudessa
-
15:00
Esko Eerikäinen poseeraa maailmantähden rinnalla
-
14:53
Riikka Purralta ärähdys Päivi Räsäselle
-
Lataa lisää