Suomen ensimmäinen lottotyttö Hilkka Kotamäki on kuollut 82-vuotiaana, kertoo Ilta-Sanomat.
Kuolinuutisen vahvisti lehdelle Kotamäen veli Markku Kotamäki.
Loton pelaaminen alkoi vuonna 1971. Kotamäki toimi Lotto-tyttönä viiden vuoden ajan, jonka jälkeen hän muutti Tukholmaan, jossa hän perusti mannekiinikoulun. Hän palasi Suomeen vuonna 1988 ja toimi sittemmin yksityisyrittäjänä tuote-esittelijänä.
Kotamäki opasti lottotyttönä kansaa kädestä pitäen uuden pelin saloihin 1970-luvulla esimerkiksi tavarataloissa. Kotamäen mukaan aivan aluksi innostus oli vähäistä, mutta sitten suomalaiset löysivät pelin.
– Suomalaiset eivät heti osanneet pelata, se kesti muutamaan vuoden. Sitten mielenkiinto oli aivan valtavaa, tavaratalot olivat ihan täynnä.
Kotamäki kertoi päätyneensä lottotytöksi niin sanotussa sisäpiirin haussa.
– Veikkauksen tiedotuspäällikkö kertoi, että vanhan, Italiasta tulevan lottopelin mainoksiin etsitään tyttöä. Tapasin tiedotuspäällikkö Lindbergin, jolle toin valokuvia. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että siellä oli kaksi tyttöä jäljellä. Sitten mentiin videokuvaukseen, joiden perusteella tehtiin valinta.
Lue lisää haastattelusta vuodelta 2011: Ensimmäinen lottotyttö: Lotosta tuli naisten peli
Uusimmat
-
22:07
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
Lataa lisää