Eräs yksityiskohta La La Land -elokuvan ikonisessa kohtauksessa piinaa yhä Ryan Goslingia: "Hetki, joka vainoaa minua"
Ryan Gosling katuu edelleen sitä, ettei ottanut La La Landia tehdessä koreografien neuvosta vaaria erään pienen, mutta merkittävän yksityiskohdan suhteen.
Vuonna 2016 kansainvälistä hurmosta aiheutti musikaalielokuva La La Land, jota tähdittivät yhdysvaltalaisnäyttelijät Ryan Gosling ja Emma Stone.
Yksi elokuvan ikimuistoisimmista kohtauksista on se, kun Goslingin ja Stonen roolihahmot tanssivat katulyhtyjen alla öisessä Hollywoodissa. Tästä kohtauksesta on tehty myös elokuvan juliste.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tämän kohtauksen ja erityisesti elokuvan julisteen eräs yksityiskohta ei ole kuitenkaan jättänyt rauhaan elokuvan toista päätähteä Goslingia. Hiljattain Wall Street Journalille antamassaan haastattelussa Gosling paljasti tyytymättömyytensä tähän yksityiskohtaan.
– Siinä on hetki, joka vainoaa minua, kun tanssimme Emman kanssa. En tiennyt, että tästä tulisi elokuvan julisten.
Goslingin ja Stonen tanssiessa näyttelijöitä oli ohjeistettu osoittamaan käsillään suoraan ylöspäin. Gosling oli kuitenkin, saamiensa ohjeiden vastaisesti, päättänyt litistää kätensä sivulle, vaikka hänelle oli neuvottu, "ettei se näyttäisi siistiltä".
Näyttelijä kertoi katuneensa tätä päätöstä pitkään.
– Se on vain laiskaa. Kutsun sitä "La La Handiksi".
Haastattelija kertoi puolestaan Goslingille tanssijoiden kutsuvan kyseistä tapaa pitää kättä "hampurilaiskäsiksi", mikä sai näyttelijän yllättymään. Gosling puolestaan totesi luulleensa, että hänen tanssitaustastaan olisi saattanut olla apua La La Landia tehdessä.
– Mutta toisaalta, täällä on "hampurilaiskäsi-Gosling"! Eikä sekään auttanut minua lopulta yhtään, näyttelijä vitsaili.
La La Landin virallisella Instagram-tilillä huomioitiin pian Goslingin haastattelun jälkeen tämän ahdinko, kun tilillä julkaistiin uusi, muokattu versio elokuvan julisteesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Korjasimme sen vuoksesi Ryan Gosling, kerrotaan kuvan yhteydessä, jossa Goslingin sivulle osoittava käsi on muokattu osoittamaan ylöspäin.
Julkaisua on kommentoinut muun muassa Oscar-gaalan virallinen Instagram-tili.
– Kauan eläköön La La Hands.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää