Perjantai 13. päivä oli onnenpäivä saksalaiselle voittajalle, joka nappasi tämän illan Eurojackpotista yli 54 miljoonan euron päävoiton.
Eurojackpotin kierroksen 41/2023 oikea rivi on: 16, 23, 30, 37 ja 41. Tähtinumerot ovat 2 ja 9.
Veikkaus kertoo, että arvonnassa löytyi yksi täysosuma Saksasta ja sillä voittaja saa 54 233 217,90 euron päävoiton.
5+1-tuloksia löytyi kuusi kappaletta ja sillä sai tällä kierroksella reilut 360 000 euroa. Voitoista viisi meni Saksaan ja yksi Tanskaan.
5+0-tuloksia löytyi 12 kappaletta ja näissä voitto-osuus oli hieman yli 100 000 euroa. Voitoista kuusi meni Saksaan, kolme Ruotsiin ja loput Tanskaan, Kroatiaan ja Unkariin.
Suurimmat Suomesta löytyneet voitot tulivat 4+2-tuloksilla, joita löytyi maastamme kuusi kappaletta. Nämä rivit antoivat illan suurimpiin voittoihin nähden vain hiluja, sillä voitto-osuus tässä voittoluokassa oli 3734 euroa.
Ensi tiistain Eurojackpotissa on tarjolla 10 miljoonaa euroa.
Uusimmat
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
Lataa lisää