Europol: Puhelinjutuista käynnistynyt tuhansia rikostutkintoja Euroopassa – takavarikossa muun muassa 40 lentokonetta
Europolin mukaan Euroopassa on viime vuosina käynnistetty tuhansia rikosjuttuja rikollisten salatuiksi uskomien puhelintietojen perusteella. Tulokset ovat mittavia, Europolin johtoon kuuluva suomalaispoliisi kertoo Rikospaikassa.
Enchrochat ja Sky ECC olivat salattuja puhelinlaitteita, jotka viranomaiset saivat purettua Keski-Euroopassa.
Anom-puhelin taasen oli Yhdysvaltain liittovaltion poliisin rakentama ansa rikollisille. Puhelinta luultiin salatuksi, mutta viesteitä päätyi kopio FBI:lle, joka välitti niitä eteenpäin.
– 10 500 ihmistä on pidätetty. Käteistä rahaa ja kryptovaluuttoja on takavarikoitu 700 miljoonan edestä, Europolin järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden torjuntaosaston päällikkö Jari Liukku kertoo.
Takavarikkoluettelo on pitkä.
– Yli 1300 asetta, 700 autoa, 40 lentokonetta, yli 80 erilaista venettä ja noin 300 kiinteistöä. Lisäksi huumausaineita 210 tonnia, josta 160 tonnia on kokaiinia.
Puhelinten tietojen perusteella on paljastunut ja selvinnyt myös henkirikoksia.
Liukun mukaan olennaista on ollut se, että oikeuteen ja vankilaan on saatu isoja tekijöitä.
Tilannekuva
Tutkintojen kautta selvisi, että tilannekuva järjestäytyneestä rikollisuudesta oli vajavainen.
– Huumeiden tarjonta on korkeammalla kuin koskaan. Väkivalta on laajempaa kuin mitä aikaisemmin pystyttiin ennakoimaan tai havaitsemaan. Samalla korruptio on integroitunut siten, että se pystyy vaikuttamaan yksityisen tai julkisen puolen toimintaan, Liukku sanoo.
– Järjestäytyneen rikollisuuden osalta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että jatkuva kasvu, laaja-alaisuus, integroituminen yhteiskuntaan ovat ne merkittävimmät uhat, Liukku sanoo.
Uusimmat
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
Lataa lisää