Euroviisuviikko alkaa virallisesti tänään, kun Ruotsin Malmössä vietetään laulukilpailun avajaisseremoniaa.
Euroviisujen Turkoosille matolle saapuvat kilpailun tämänvuotiset osallistujat, mukaan lukien Suomen Windows95man eli Teemu Keisteri ja Henri Piispanen.
Yhtä kilpailijoista avajaisissa ei kuitenkaan nähdä. Israelin edustaja Eden Golan jättää seremonian väliin turvallisuussyistä sekä kunnioittaakseen päivää, jolloin Israelissa muistetaan holokaustin uhreja, kertoo israelilaislehti Israel Hayom.
Mahdollisiksi viisuvoittajiksi on veikattu muun muassa Sveitsiä, Kroatiaa, Italiaa ja Ukrainaa.
Suomi kisaa paikasta finaaliin ensimmäisessä semifinaalissa tiistai-iltana. Torstaina on vuorossa toinen semifinaali ja lauantaina finaali.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta legendaarisen Abban viisuvoitosta Waterloo-kappaleella, joten myös tämän merkkivuoden odotetaan näkyvän viisuissa jollain tavalla.
Abban jälleennäkemistä show'ssa ei kuitenkaan nähdä – näin on Reutersin mukaan sanonut viisujen vastaava tuottaja Ebba Adielsson.
Mielenosoituksiin odotetaan yli 20 000:ta osallistujaa
Abban merkkivuoden sijaan vuoden puhutuin aihe viisujen ympärillä on ollut kuitenkin Israel. Israelin viisuosallistumista on maan Gazassa käymän sodan vuoksi vastustettu etenkin Pohjoismaissa.
Mielenosoituksia Israelin osallistumista vastaan ollaan järjestämässä myös viisuviikolla. Yli 20 000 ihmisen odotetaan saapuvan Malmöön mielenosoituksia varten.
Luvassa ovat ainakin Stoppa Israel -liikkeen järjestämät mielenosoitukset torstaina ja lauantaina. Liikkeen taustalla on muun muassa lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä sekä vasemmistolaisten puolueiden paikallisjaostoja.
Lauantaina Malmössä järjestetään viisuille kilpaileva vaihtoehto, "kansanmurhaton laulukilpailu" Falastinvision, jossa on tarkoitus juhlistaa palestiinalaista kulttuuria.
Mielenilmaukset Israelin osallistumisesta ulottuvat myös esiintymislavojen puolelle. Viisujen oheistapahtumiin buukatuista esiintyjistä noin parikymmentä on jättäytynyt pois. Ainakin Ruotsin viisukarsinnassa toiseksi sijoittunut duo Medina sekä laulaja Dotter ovat vahvistaneet, että heidän osaltaan syynä vetäytymiseen on Israelin osallistuminen.
Vetäytymisten vuoksi euroviisukadulle suunnitellun lavan ohjelma on peruttu ja siirretty euroviisukylään Folkets Parkiin, kertoo Sydsvenskan-lehti.
Myös muita yhteistyökumppaneita on jättäytynyt pois, kertoo yleisradioyhtiö SVT. SVT:n mukaan vetäytymisissä on osittain kyse protesteista, osittain taas yhteistyötahojen kokemasta uhkailusta tai painostuksesta.
Myös euroviisuartisteille on osoitettu vaatimuksia boikotoida kilpailua.
Osa viisuedustajista julkaisi maaliskuussa yhteislausunnon, jossa toivottiin tulitaukoa Gazaan sekä kaikkien panttivankien turvallista palauttamista. Lausunnon allekirjoittivat Suomen Windows95manin lisäksi muun muassa Norjan, Tanskan, Britannian ja Sveitsin edustajat. Keisteri ja Piispanen ovat aiemmin sanoneet, ettei Israelin heidän mielestään tulisi osallistua Euroviisuihin.
Nähtäväksi jää, tuleeko viisuareenalla artistien tai yleisön mielenilmauksia Israelia vastaan.
Kun viisut järjestettiin viimeksi Israelissa vuonna 2019, Islantia edustanut Hatari-yhtye näytti pisteenlaskun aikana kameroille Palestiinan lipuilla koristeltuja huiveja. Euroopan yleisradiounioni EBU langetti tapauksesta Islannin yleisradioyhtiölle 5 000 euron sakot poliittiset viestit kieltävän säännön rikkomisesta.
Lisäksi väliaikaesiintyjänä toimineen Madonnan esityksessä käveli käsikkäin kaksi tanssijaa, joilla oli selässään Israelin ja Palestiinan liput.
Israelilaisia viisuturisteja aiempaa vähemmän
Moni israelilainen euroviisufani jättää Malmön viisut väliin, kertoi Euroviisujen faniklubi OGAE:n Israelin-yhdistyksen puheenjohtaja Nir Harel uutistoimisto TT:lle. Israelilaisia viisuturisteja on Harelin mukaan lähdössä Malmöön 15–20 prosenttia vähemmän kuin aiempina vuosina.
Times of Israelin mukaan israelilaisia on myös viranomaisten taholta varoitettu esittelemästä identiteettiään Euroviisuissa.
– Heidän ei pitäisi kävellä ympäriinsä pienten Israelin lippujen kanssa, sanoi viranomainen maaliskuussa israelilaistoimittajille.
– Hepreaa voi puhua, mutta perheelle tai ystäville ei tarvitse huutaa kadun toiselta puolelta.
Uusimmat
-
17:05
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka Kanadaa vastaan – katsomossa tuttu kaksikko
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
Lataa lisää